Fantasiakirjalija - ja ylpeä siitä!

(c) Päivi Vinni ja Sini Neuvonen, 2006
Ilkka Auerin nuortenfantasiasarjan Lumen ja jään maa toinen osa Varjoissa vaeltaja ilmestyi viime helmikuussa. Legolasille antamassaan haastattelussa Auer kertoo kirjoitustyöstään, jatkosuunnitelmistaan ja ajatuksistaan fantasian  kirjoittamisesta.
 
Ensimmäisen kirjansa Ilkka Auer kertoo syntyneen puolittain vahingossa. Hän kirjoitti ystävänsä kymmenvuotiaalle tyttärelle lahjaksi novellin, jonka päähenkilö oli lahjan saajaa itseään kovasti muistuttava ja hänen kanssaan samanikäinen tyttö nimeltä Nonna. Lahjan saaja piti novellista niin paljon, että pyysi sille jatkoa ja lisää jatkoa ja sitten vielä lisää jatkoa, ja lopulta tekstiä olikin kertynyt kokonaisen kirjan verran. Paria vuotta myöhemmin Auer lähetti tekstinsä kustantajalle, ja muut
aman editointikierroksen jälkeen Otava julkaisi kirjan vuonna 2004 nimellä Sysilouhien sukua. Seuraavana vuonna romaanista otettiin toinen painos, ja sarjan toinen osa Varjoissa vaeltaja ilmestyi helmikuussa 2006.

Kirjat sijoittuvat Wyrmian maailmaan, jonka Auer kehitti alun perin roolipeliä varten. Hän ja hänen ystävänsä pelasivat ensin Keski-Maassa, mutta sieltä puuttui Auerin kaipaamia elementtejä, joten hän loi oman maailman, Wyrmian. Kun porukka muutamaa vuotta myöhemmin lopetti pelaamisen, Auer huomasi, että vaikkei hänen enää tarvinnutkaan rakennella seikkailuja ja juonia roolipeliin, hänen mieleensä tulvi yhä ideoita juonista ja tarinoista. Hän ryhtyi kirjoittamaan niistä omaksi huvikseen novelleja ja pieniä tarinoita.

Lumen ja jään maa -sarjaa on kiitelty maailmasta, joka pohjoismaiseen luontoon ja kansanperinteeseen pohjautuvana poikkeaa raikkaasti fantasiakirjojen tyypillisistä pseudo-keskieu-rooppalaisista ja psedo-keskiaikaisista maailmoista. Erityisesti kehuja on saanut hyvä-paha-asettelun kääntäminen päinvastoin, eli naapurikansojen mielestä Nonna asuu kauhean Jäänoita Astridin luona tämän salaperäisessä linnassa pohjoisen perukoilla, missä vihatut lohikäärmeet ja pahat peikkoarmeijat valmistautuvat tuhoamaan naapurimaat,  mutta lukija näkee Nonnan olevan taikavoimiaan lukuun ottamatta tavallinen kiltti ja hyväntahtoinen tyttö, Astridin pyrkivän säilyttämään rauhan ja naapurien itsensä olevan julmia ja pahoja. Kun myös tarina ja teksti ovat hyviä, Aueria pidetään tervetulleena uutena tuulena kotimaisessa fantasiakirjallisuudessa.

Kirjoittamisesta

Auer kertoo aloittaneensa sarjan toisen osan, Varjoissa vaeltajan, kirjoittamisen samoihin aikoihin kun Sysilouhien sukua julkaistiin ja joutuneensa ongelmiin ensimmäisestä osasta saamansa palautteen kanssa. Luettuaan lukijoiden toiveita ja arvauksia seuraavien osien tapahtuimista, Auer alkoi miettiä, miten voisi toteuttaa odotukset, eikä lopulta kyennyt kirjoittamaan lainkaan. Vasta kun hän pystyi sysäämään muiden kommentit mielestään, työ alkoi sujua. ”Pitäisi kirjoittaa mitä itse haluaa eikä mitä muut odottavat. Itse haluamistaan aiheista, itselleen ja vasta sitten muille”, hän sanoo. Tällä hetkellä sarjan kolmannen osan käsikirjoitus on lähes valmis ja neljäs osa on työn alla. Kolmannen osan kirjoittaminen oli Auerin mielestä selvästi helpompaa, koska rutiinia on tullut lisää ja kirjoittaessa on oppinut kirjoittamaan paremmin.

Auer ei mielestään kirjoita millekään kohderyhmälle. Lumen ja jään maa on nuortenkirjasarja, koska se sai alkunsa nuorelle tytölle kirjoitetusta novellista ja Auer haluaa jatkaa sarjan loppuun samalla linjalla. Ensimmäisestä osasta kuulemma poistettiin melkoinen määrän väkivaltaisia kohtauksia, jotta kirja sopisi nuoremmillekin lukijoille, mutta Varjoissa vaeltajasta ei tarvinnut poistaa enää niin paljon. Auer arvelee syyksi sitä, että hän on oppinut jossain määrin siistimään tekstiä itse, mutta arvioi Varjoissa vaeltajaan päässeen kovempaa tekstiä kuin Sysilouhien sukua -kirjaan ja jättää ilmaan kysymyksen sarjan kolmannen osan sisällöstä. Nonnan saadessa lisää ikää myös tunnelma muuttuu jännemmäksi ja tilanteet kovemmiksi, mutta Auer arvelee tämän sopivan, koska myös lukijat kasvavat.

Näin tapahtuu myös Harry Potter -kirjoissa ja varsinkin elokuvissa sarjan edetessä, joten haluamme tietää, odottaako myös Nonnaa tulevaisuudessa teini-ihastus. ”Ei takuulla!” Auer melkein huudahtaa. Hän selittää Nonnalle olevan luonteenomaista keskittyä hyvin vakavasti tiettyihin asioihin; romanttiset tunteet eivät mahdu hänen elämäänsä. Auer kuitenkin vihjaa, että Nonnasta voi paljastua odottamattomia asioita — ehkäpä hyvä-paha-asetelma kääntyy vielä enemmän päälaelleen.

Auer kertoo myös, ettei oikein osaa sanoa asioita lyhyesti ja halunneensa monesti rönsyillä sivujuoniin ja kertoa vielä enemmän kiinnostavista mutta loppujen lopuksi tarinan kannalta merkityksettömistä yksityiskohdista. Hän kiitteleekin kustannustoimittajaansa juuri siitä, että tämä auttoi kehottamalla käsittelemään tärkeitä asioita enemmän ja jättämään monia muita vähemmälle huomiolle tai kokonaan pois. Auer arveleekin, että kun vuoden verran käy tekstiä läpi kustannustoimittajan kanssa, oppii ottamaan jo kirjoittaessa huomioon asioita, jotka aiemmin tehtiin editoidessa, joten jo ensimmäisestä versiosta tulee valmiimpi kuin aiemmilla kerroilla.

Hän olisi myös halunnut jättää Varjoissa vaeltajan lopussa enemmän asioita avoimiksi ja odottamaan seuraavia osia, mutta kustantaja neuvoi häntä tekemään kirjan lopusta konkreettisemman saattamalla useimmat kirjassa esille otetut asiat päätökseensä ennen loppua, jotta kirjat olisivat itsenäisempiä. Auer onnistui kuitenkin säilyttämään myös joitakin arvoituksia, kuten mm. Brannhirin tapauksen. Allekirjoittanut miettii tässä kohtaa, eikö päinvastoin edistäisi kirjojen myyntiä, jos jonkin jännittävän asian saisi selville vain ostamalla sarjan seuraavan osan? 

Kyselemme, onko sarjan loppuun tulossa perinteinen iso yhteenotto. Auer vastaa tämän olevan mahdollista, mutta ettei ole vielä varma, millainen se tulee olemaan. Hänellä on tapana suunnitella tarinoidensa kulku sen verran väljästi, etteivät esimerkiksi ne muutamat kerrat, kun Nonnan valinta on vienyt tarinaa eri suuntaan kuin hän itse oli ajatellut, ole tuottaneet hankaluuksia. Hän kuitenkin paljastaa, etteivät tapahtumat tulevissa kirjoissa ehkä etenekään siten kuin odottaisi tai kuin teksti antaa ymmärtää, koska hän haluaa yllättää lukijansa. Tai ehkä pikemminkin Nonna haluaa yllättää jotkut tahot, Auer korjaa.

Lumen ja jään maa -sarjasta on tulossa neliosainen. Vaikka Sysilouhien sukua -kirjaa työstäessään Auer oli vastannut kustantajalle voivansa kirjoittaa sarjaan vaikka kuinka monta osaa, hän on sittemmin ymmärtänyt haluavansa sarjasta kokonaisuuden, jolla on selkeä loppu. Hänen mielestään tarinassa tapahtuu sen verran paljon ja tapahtumat sijoittuvat sen verran pitkälle aikavälille, ettei hän halua yrittää mahduttaa niitä kolmeen kirjaan, vaan neljä tuntuu sopivammalta.

Kirjailijan elämää

Kun kysymme, miltä sitten tuntuu olla kirjailija, Auer vastaa, ettei hän tunne itseään kirjailijaksi eikä koskaan suunnitellut kirjailijaksi ryhtymistä. Hän ihaili kovasti pelitoverinsa tekstejä ja toivoi osaavansa kirjoittaa yhtä hyvin. Sysilouhien sukua syntyi omalla painollaan sen jälkeen kun novellit ja lyhyet tarinat olivat näyttäneet, että kirjoittaminen onkin hauskaa. Nyt kun kirjoja on julkaistu, Auer sanoo nauttivansa kirjoittamisesta myös siksi, että tietää muidenkin lukevan tekstejään. Toisaalta hän haluaa itsekin nähdä, mitä tarinassa tapahtuu. 

Auer työskentelee suunnittelijana vakuutusyhtiössä ja hänellä on vaimo ja kolmivuotias tytär. Perheen, työn ja kirjoittamisen yhteensovittaminen on vaikeaa, kun on raskas työ ja pieni lapsi, joka vaatii koko ajan huomiota. Auer kertoo osittaisen hoitovapaan antaneen kuitenkin hieman lisää aikaa kirjoittamiselle ja perheensä olevan hyvin ymmärtäväinen sen suhteen. Kun muistutamme siitä, miten Tolkien Tarun sormusten herrasta esipuheessa kertoo taivaltaneensa Rivendellistä Moriaan Balinin haudalle enimmäkseen öisin, Auer myöntää todellisuuden olevan usein juuri sitä: ”Ja mennään väsyneenä töihin.” Hän tallentaa mieleensä tulevia ideoita sanelukoneella ja suunnittelee tarinaa mielessään jatkuvasti, joten kun on aika kirjoittaa, tekstiä alkaa tulla nopeasti.

Auer pohtii, että ehkä hän tuntisi itsensä enemmän kirjailijaksi, jos voisi kirjoittaa päätoimisesti. Hänen suurin haaveensa onkin ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei käy päinsä, koska hänen ei ole mahdollista jäädä asiantuntijatehtävistään edes palkattomalle vapaalle. Hän arvelee, että jos voisi kirjoittaa täysipäiväisesti, kirjoja voisi syntyä vuodessa kaksikin, niin paljon ideoita ja ajatuksia on pöytälaatikossa.

Näistä unelmista kerrottuaan Auer lisää nauraen: ”Toinen Kuvastaja-palkinto olisi kiva saada joskus!” Sysilouhien sukua sai vuonna 2004 Kuvastaja-palkinnon vuoden parhaana kotimaisena fantasiakirjana. Palkinto yllätti Auerin iloisesti. Hän muistelee miettineensä ohimennen Kirjamessujen edellä, kukahan palkinnon mahtaa sinä vuonna saada, ja hämmästyneensä löydettyään sähköpostistaan kustantajan välittämän kutsun tulla ottamaan palkinto vastaan. ”Kunniakirja on kehyksissä olohuoneen seinällä”, hän toteaa lämpimästi.

Fantasiaa aikuisille?

Auer sanoo haluavansa ehdottomasti jatkaa kirjoittamista Lumen ja jään maan valmistuttua, koska hänellä on valtavasti ideoita ja ajatuksia Wyrmiaan sijoittuvista aikuislukijoille suunnatuista fantasiaromaaneista. Ennen Sysilouhien sukua -kirjaa syntyneiden tarinoiden joukossa on kuulemma viimeistelyä vaille valmis Wyrmiaan sijoittuva romaani, mutta se sai jäädä odottamaan koneen kovalevylle, kun hän alkoi kirjoittaa Sysilouhien sukua. Romaani on aikuisille suunnattua fantasiaa, joten Auer epäilee, löytyisikö sille kustantajaa, koska kustantajat tuntuvat haluavan julkaista vain nuortenfantasiaa. Valinta on kuitenkin jo selvä: ”En kyllä lopeta näihin neljään kirjaan, vaan jatkan eteenpäin. Jos kirjojani ei julkaistaisi, laittaisin ne johonkin ilmaiseksi luettaviksi.” Hän myös mainitsee ikuisuusprojektinsa: nykymaailmaan sijoittuvan kauhuromaanin, joka sisältää paljon yliluonnollisia aineksia ja jota varten hän sanoo tehneensä paljon tutkimustyötä Porvoon Linnamäellä.

Kysyttäessä, mikä sitten erottaa nuortenkirjan aikuisille suunnatusta, Auer puhuu sekä aihevalinnoista että esitystavasta. Hän uskoo, että aikuisten kirjassa voitaisiin käsitellä vaikeampia aiheita kuin nuortenkirjoissa, esim. ihmisluonteen syvimpiä ja synkimpiä tunteita tai tapahtumien syvällisempiä syitä ja seurauksia. Fantasian tuttuja aiheita kuten valtataisteluita, ihmissuhteita, taikuutta ja rituaaleja puolestaan käsiteltäisiin tarkemmin ja monimutkaisemmin kuin nuortenkirjassa. Aikuisille voidaan kirjoittaa raadollisemmin tai koruttomammin, esittää asiat suoremmin niin, että ne herättävät voimakkaampia ja mahdollisesti ahdistaviakin tunteita. Hänen mielestään myös uskontojen käsittelytapa erottaa nuorten (fantasia)kirjal-lisuuden aikuisille suunnatusta.

Miten muut sen tekevät

Mitä lukemiseen tulee, Auer puuskahtaa lukevansa aivan vähän, sillä hänellä ei ole siihen aikaa. Hän lukee pelkästään fantasiaa ja vain suomeksi, koska huomasi englanninkielisten kirjojen lukemisen näivettävän hänen suomen kielen sanavarastoaan. Hän sanoo pitävänsä fantasiaelementtejä sisältävistä historiallisista romaaneista ja mainitsee esimerkkinä Bernard Cornwellin Talvikuninkaan.

Vaikutteita Auer arvelee saaneensa varmasti kaikesta lukemastaan, mutta voimakkaasti vaikutti kuulemma Kenneth C. Flintin Sidhe-sarja, joka sai hänet tutkimaan irlantilaista ja kelttiläistä perinnettä. Esikuvanaan hän pitää Tolkienia, ei pelkästään tarinoiden vuoksi vaan Tolkienin luoman maailman tarkkuuden ja yksityiskohtaisuuden takia. Esikuvia ovat myös muut sellaiset kirjailijat, jotka ovat tehneet valtavasti taustatyötä kirjojaan varten.

Fantasian kliseisyyttä moititaan usein, mutta Auer toteaa: ”Kliseetöntä fantasiaa ei voi kirjoittaa. Minulle fantasiaan kuuluvat tietyt kliseet, mutta on eri asia, kuinka niitä käytetään.” Omiksi suosikeikseen hän mainitsee muun muassa varhaiskeskiaikaisen maailman, joka on erilainen kuin omamme, hiidet, peikot ja muut hirviörodut, jotka kuitenkin muistuttavat ihmisiä, vanhat velhot, enemmän tai vähemmän viisaat druidit ja shamaanit sekä varsinkin lohikäärmeet, ja nämä kaikkihan löytyvät hänen kirjoistaan. Hän itse hyödyntää kliseetä myös kääntämällä perinteisen, mustavalkoisen hyvä-paha -vastakkainasettelun Lumen ja jään maassa tarkoituksella toisin päin. Auer myös haluaisi, että kriitikot puhuisivat kliseiden sijaan mieluummin perinteistä ja huomaisivat tarinan eivätkä pelkkiä kliseitä. Hänen nähdäkseen tiettyjen asioiden käsitteleminen kuuluu high-fantasyn perinteisiin aivan kuten mihin tahansa muuhunkin kirjallisuudenlajiin.

Kyllä mekin osaamme

Kotimaista fantasiaa julkaistaan Auerin mielestä aivan liian vähän. Joukossa on laadukkaita kirjoja, muuan muassa Sari Peltoniemen Hirvestä hän sanoo pitäneensä todella paljon. Auer arvelee, että kustantajille varmasti tulee hyviä käsikirjoituksia, mutta jostain syystä kynnys niiden julkaisemiseen on kovin korkea. Itse asiassa hyviä käsikirjoituksia tulee vain vähän, ja sitä fandomin keskuudessa onkin ihmetelty, koska Suomessa kirjoitetaan kyllä runsaasti ja laadukkaita fantasianovelleja. Auer uskoo suomalaisten pystyvän kirjoittamaan hyvää fantasiaa siinä missä muidenkin. ”Ehkä kirjailijoiden pitäisi luottaa omaan kansanperinteeseemme ja pohjoismaalaisuuteen”, hän ehdottaa, eikä liene kovin väärässä, ovathan muun muassa Johanna Sinisalo (Ennen päivänlaskua ei voi ja Sankarit) ja Petri Hiltunen (Väinämöisen paluu) hyödyntäneet perinteitä oivasti teoksissaan. Auer itse haluaa kirjoittaa mieluiten skandinaavisuudesta, josta pitää siksi, että se kuuluu tänne pohjoiseen, missä asumme, ja koska siitä kirjoitetaan niin vähän. Ties vaikka skandinaavisella fantasialla olisi kysyntää muuallakin, koska sitä ei ole tarjolla kovin paljon.

Luulemme yllättävämme Auerin kysymällä mitä hän tekisi, jos joku kirjoittaisi fanfictionia hänen kirjoistaan, mutta hän yllättää meidät vastaamalla, että sitä on jo ehditty kirjoittaa. Kirjoista innostuneet lukijat ovat tehneet niistä esitelmiä kouluun ja muuan poika oli sisällyttänyt koulutyönä tekemäänsä kirjailijakansioon myös fanfiction-novellin. Siinä kerrotaan, mitä Hiidensalossa tapahtui juuri silloin kun Nonna ja Astrid kulkevat sen ohi Routahalliin päin. ”Oli ällistyttävä kokemus lukea jonkun toisen kirjoittamaa tarinaa, joka sijoittuu omaan maailmaani. Tykkäsin”, hän lisää. Hänestä on mukavaa ajatella kirjojensa herättäneen jossakussa niin paljon ajatuksia, että tämä haluaisi ryhtyä kirjoittamaan niiden maailmaan sijoittuvia tarinoita. ”Hyviä tai huonoja, jokaisella tarinalla on kuitenkin arvonsa, varsinkin kirjoittajalle itselleen.” Slashin mahdollisuutta hän ei kuulemma ole edes ajatellut, mutta toteaa, ettei voisi sitä kuitenkaan estää, vain ilmoittaa, ettei pidä sellaisesta.

Auer käy usein Risingshadow-nettifoorumilla, mutta ei erakkoluonteena mielellään osallistu keskusteluihin, vaan lukee mieluummin toisten ajatuksia fantasiasta ja kirjallisuudesta. Kirjoittaessaan Sysilouhien sukua hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt kotimaisesta fantasiakirjallisuudesta mitään, mutta löydettyään Risingshadow’n hän huomasi yllätyksekseen, että Suomessa onkin suuri joukko aktiivisia alan harrastajia. Fandomiin osallistumiseen Auer ei kuitenkaan oikein löydä aikaa, mutta sitä ei toisaalta tahdo riittää ystäväpiirillekään. Hän myös kertoo tunteneensa itsensä kauhean vanhaksi nuorten larppaajien keskellä Ropeconissa. Ensi kesän Finnconissa hän kuitenkin aikoo käydä mahdollisimman monena päivänä.

Viimesyksyinen Junior Finlandian fantasian poissulkeva rajaus raivostutti Aueria suunnattomasti, ja hän piti sitä hyvin kummallisena. Hän itse sanoo olevansa ylpeä siitä, että on fantasiakirjailija, ja ettei haluaisi eikä ehkä pystyisikään kirjoittamaan muuta kuin fantasiaa. Hän ei missään nimessä halua kirjoittaa suomalaista ”ahdistuskirjallisuutta”. ”Luulisi näin synkässä maassa asuvien haluavan lukea jotain, mikä on mahdollisimman kaukana omasta synkästä todellisuudesta, mutta kumma kyllä ei”, hän ihmettelee.

Lisää Ilkka Auerin teoksista ja maailmasta: www.sysilouhi.com