Robin Hobb Jyväskylässä

(c) Päivi Vinni ja Sini Neuvonen, 2004
Kuten Legolasin edellisessä numerossa kerrottiin, Finncon 2004:n kunniavieraana oli fantasiakirjailija
Robin Hobb, oikealta nimeltään Margaret (Megan) Ogden Lindholm. Hänet tunnetaan parhaiten Näkijän taru ja Lordi Kultainen sekä vielä suomentamattomasta Liveship Traders -trilogioista. Megan Lindholmin nimellä hän on julkaissut kymmenen fantasiakirjaa ja useita novelleja, joista ainoa suomennettu, Keijujen äiti (Mother of Fey), julkaistiin Legolasin edellisessä numerossa. Näkijän tarun hän päätti julkaista  Robin Hobbin nimellä, koska totesi kirjoittavansa sitä niin eri tyylillä kuin aiempia kirjojaan.

Hobb sanoo kirjoittavansa yleensäkin paljon mieluummin romaaneja kuin novelleja, koska työskennellessään tekstin parissa hänen on helpompi tehdä lisäyksiä kuin karsia. Romaaniin voi lisätä elementtejä mielensä mukaan eikä pituudella ole paljoakaan väliä, mutta Hobb muistuttaa, että novellissa jokaisen lauseen on joko luotava tunnelmaa, kuvattava henkilöä tai edistettävä juonta, ja jollei se tee jotain näistä, sen voi poistaa. Hyvä lause tekee kaikki kolme samalla kertaa.

Hobb suosii 1. persoonassa kirjoittamista, koska kokee tekstin tulevan sillä tavoin lähemmäs lukijaa. Minäkertojan kertoman tarinan lukeminen tuntuu melkein siltä kuin itse kertoisi tarinaa ja pääsisi sisään päähenkilön ajatuksiin. Ongelmia aiheutuu, kun lukijan pitäisi saada tarinan kannalta tietää jokin asia, jota minäkertoja ei mitenkään voi sillä hetkellä tietää tai keksiä. Hobb ratkaisi ongelman lukujen alussa olevilla pienillä erillisillä tekstinpätkillä, jotka ovat esimerkiksi Fitzin keräämiä tai kääntämiä tarinoita tai peräisin kirjoituskokoelmasta, jota hän kokosi ja työsti myöhempinä vuosinaan.

Netti

Hobb on yksi harvoja kirjailijoita, joka pitää itse yllä omia sivujaan (www.robinhobb.com) internetissä ja keskustelee siellä fanien kanssa. Tosin hän sanoo tuntevansa asiasta hieman syyllisyyttä, koska sähköposti ja nettisivut vievät paljon aikaa kirjoittamiselta.

Nettikeskustelujen haittapuoli on kirjojen ympärillä pyörivä arvailu ja visiointi, minkä seurauksena lukijat alkavat odottaa seuraavalta osalta paljon enemmän tai jotain aivan muuta kuin kirjailija on suunnitellut, ja he pettyvät kun seuraavassa osassa tarina eteneekin aivan eri suuntaan tai joku henkilö toimii aivan eri lailla kuin he olivat arvelleet. (Kun seuraa Hobbin kirjoja ja niistä käytävää keskustelua, veikkaisimme hänen tarkoittavan tällä esimerkiksi ikuisuusaihetta Narrin sukupuolesta.) Hobbin mielestä tällainen tuntuu kuin kirjoittaessa joku koko ajan tarkkailisi olan takana.

Eihän sen noin pitänyt mennä!

Mitä tulee kirjojen juonia koskeviin pyyntöihin ja kommentteihin, Hobb sanoo niiden tulevan liian myöhään, jotta ne edes voisivat vaikuttaa hänen kirjoittamiseensa. Pehmeäkantinen painos, jonka useimmat fanit lukevat, ilmestyy ehkä jopa kaksi vuotta kirjoitustyön valmistumisen jälkeen, joten kun netissä kiivaimmin keskustellaan trilogian ensimmäisestä osasta, toinen osa on jo kustantajalla, ja Hobb on hyvää vauhtia kirjoittamassa kolmatta osaa. Ja vaikkei näin olisikaan, Hobb ei halua muuttaa tarinaa kesken kirjoittamisen; Suuri osa siitä on jo tapahtunut hänen mielessään. Henkilöhahmoja ja aiempia tapahtumia täytyisi myös ehkä korjata alusta lähtien. Pahimmassa tapauksessa tuloksena olisi aivan toisenlainen tarina.

Sama ajatus toistuu kysyttäessä Hobbilta, miten hän voi tappaa kirjojensa hahmoja. Hän kertoo tarinan siitä, miten oli vuosia sitten kirjoittanut Charles DeLintille kertoakseen, että oli pitänyt tämän tarinasta, mutta pettynyt kun kirjailija oli tappanut erään tarinan hahmoista. DeLint oli vastannut, ettei hän ketään ollut tappanut vaan tuo hahmo oli kuollut tarinan tapahtumien seurauksena. Jos tarinaa pakotetaan eri suuntaan kuin mihin se tuntuisi luontevasti olevan menossa, se ei ehkä enää toimikaan niin kuin kirjoittaja alunperin suunnitteli.

Hobb muistuttaa myös siitä, että jos lukija voi luottaa päähenkilöiden pysyvän aina hengissä ja turvassa (kuten TV-sarjoissa, joissa sankarin täytyy voida jatkaa taas ensi viikolla), hän ei voi koskaan todella jännittää hahmojen puolesta eikä eläytyä näiden vaikeuksiin.

Hobb puhuu paljon siitä, että tarinan pitäisi antaa seurata omia latujaan. Kirjaa aloittaessaan hänellä on ainakin pääpiirteiltään juoni ja jonkinlainen mielikuva myös lopusta mietittynä mutta monessa yhteydessä hän kertoi myös siitä, miten kirjan hahmot ovat toimineet yllättävästi tai vastoin hänen omia aikeitaan, minkä seurauksena hänen on vain täytynyt sopeutua juonenkäänteeseen. Esimerkiksi Narrista piti alunperin tulla vain taustahahmo, mutta hän alkoikin käyttäytyä täysin arvaamattomasti ja johdattaa juonta mitä ihmeellisimpiin suuntiin sanomalla ja tekemällä asioita, joita Hobb ei käsittänyt lainkaan. Oli vain luotettava siihen, että tarina joskus, jollain tavalla, pääsee päätökseensä.

Totta kai minä olen oikeassa

Monissa arvosteluissa on kiitelty Hobbin kykyä luoda syvällisiä ja uskottavia henkilöhahmoja sekä toisaalta katsoa asioita hyvin erilaisten hahmojen silmin. Hänen kirjoissaan ei ole pahoja olentoja, joniden vallasta maailma pyrittäisiin vapauttamaan eikä edes klassisia pahoja hahmoja, jotka olisivat automaattisesti päähenkilöiden vastustajia. Kirjoissa esiintyy ainoastaan ihmisiä, joilla on teoilleen ja valinnoilleen omat perustellut syynsä kasvatuksessaan tai kulttuuritaustassaan. Aivan kuten päähenkilökin, he yrittävät toimia oikein ja järkevästi. Näinhän oikeassakin elämässä on, harvoin kukaan tekee tahallaan pahaa tai väärin vaan ihmiset vain katsovat asioita eri näkökulmista ja ovat eri mieltä siitä, mikä on oikein.

Hobbin mukaan hahmojen kirjoittamisessa auttaa kyky pukea hahmo ylleen kuin takki, nähdä asiat hahmon näkökulmasta ja ajatella kuin hahmo ajattelisi. Aloittelevasta kirjoittajasta "pahan" hahmon saappaisiin astuminen voi tuntua ilkeältä, mutta pahatkin hahmot ajattelevat toimivansa yleisen edun tai kokonaisuuden hyväksi. Joskus Hobb käyttää pohjana omia kokemuksiaan ja muistikuviaan, esimerkiksi lukemalla päiväkirjoistaan, kuinka itsekäs ja itsekeskeinen itse oli varhaisnuorena. Joskus hahmonluonti taas vaatii tutkimustyötä.

Merirosvoja ja merikäärmeitä

Saatuaan Näkijän tarun valmiiksi Hobb halusi kirjoittaa huimapäisemmän ja samalla mereen liittyvän seikkailutarinan. Hän valitsi tapahtumapaikaksi Kuuden herttuakunnan eteläpuolella sijaitsevan Kasalan (engl. Bingtown), koska oli jo päättänyt sen olevan vilkas kauppasatama, jossa olisi myytävänä mitä ihminen ikinä saattaisi kuvitella. Sellaisessa paikassa on jatkuvasti tekeillä jotakin: ihmiset tulevat ja menevät, ja koko ajan muhimassa on ties minkälaisia hankkeita, joten seikkailun aineksia ei tarvitsisi hakea kaukaa.

Kasalan kauppamerenkulkua hallussaan pitävien perheiden vaurauden salaisuus ovat maagisesta puusta tehdyt elävät ja tuntevat alukset. Ne ovat tavallisia laivoja nopeampia ja luotettavampia ja pystyvät purjehtimaan Sadekorven vaarallisilla virroilla tuoden sieltä Kasalaan myytäväksi ihmeellisiä taikaesineitä. Sarjan päähenkilö Althea odottaa perivänsä isältään perheensä laivan, mutta hänet syrjäytetään. Tästä suuttuneena hän pakenee perheensä luota ja ryhtyy etsimään keinoa korjata kokemansa vääryys. Samaan aikaan Kasalaa koettelevat mm. eteläisen Jamaillian valtakunnan riistopolitiikka, orjakapina, merirosvot ja Malmivaltoihin matkaavien orjalaivojen houkuttamat merikäärmeet. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta.

Hobb oli alunperin ajatellut, ettei uusi tarina mitenkään liittyisi Näkijän taruun, mutta melkein huomaamatta mukaan tuli yhtymäkohtia. Ollessaan kirjoittamassa kolmatta Liveship Traders –kirjaa Hobb halusi todistaa itselleen saaneensa Fitzin tarinan päätökseen ja ryhtyi kirjoittamaan vain itselleen tarinaa, jossa Fitz eläisi tyytyväisenä ja aloilleen asettuneena. Mutta Narri ilmestyi kuvioihin ja jälleen kuljettiin kohti seikkailuja. Hobbin täytyi Liveship Traders –trilogian valmiiksi saatuaan palata tarinaansa ja tuloksena oli Lordi Kultainen –trilogia.

Hobbin mukaan kaikki kolme trilogiaa ovat kuitenkin itsenäisiä teoksia ja sellaisina ymmärrettäviä ja nautittavia vaikka yksittäinkin. On kuitenkin selvää, että Liveship Traders -trilogian luettuaan saa enemmän irti Lordi Kultainen -trilogiasta tietäessään paremmin monien asioiden taustat.

Liveship Traders -kirjoissa käsitellään varsin perusteellisesti orjuutta, ja vaikkei Hobb pidäkään sitä varsinaisena kannanottona, hän sanoo halunneensa saada ihmiset näkemään orjuuden ilman rotuun tai asuinpaikkaan liittyviä ennakkoluuloja. Tietyissä olosuhteissa meistä kaikista saattaisi tulla orjia.

Seuraavaksi?

On jo tiedossa, että Hobb kirjoittaa uutta trilogiaa, joka ei sijoitu Näkijän tarun ja Lordi Kultaisen maailmaan, mutta hän ei halua vielä puhua aiheesta paljoakaan, koska kirjoittaminen on niin alkuvaiheessa. Sen verran hän suostui paljastamaan, että kyse on fantasiasta ja että odotettavissa on sekä eeppisiä että yksilötason aineksia eli vaarassa ovat sekä maailma että oma henki. Mitä Fitziin ja Narriin tulee, Hobb ei aio kirjoittaa heistä enää, mutta jouduttuaan pyörtämään vastaavanlaisen jo kerran tekemänsä päätöksen, hän ei halua olla ehdoton. Jatkoa tulee vain mikäli hänen mieleensä tulee todella hyvä Fitziä ja Narria koskeva tarinanidea. Hänen mielestään heistä kirjoittaminen vain siksi, että saisi kirjoitettua vielä yhden tarinan tunnetuista hahmoista, olisi huijaamista eikä hän usko, että fanit pitäisivät siitä.

Lähteinä on käytetty Robin Hobbin haastattelua ja Finnconin Questions and Answers -tilaisuutta sekä .Hobbin omia nettisivuja.