Matka vahvisti näkyäni, että Kirkon on toimittava yhteiskunnan omanatuntona. Toisaalta oivalsin, että se edellyttää riittävää yhteiskunnan, talouselämän, kansantalouden ja sosiaalipolitiikan tuntemusta. Se edellyttää myös rehellisyyttä, mutta mieltäni jäytää kysymys, voivatko kirkon työntekijät omasta turvatusta asemastaan käsin vakuuttavasti elää pudonneiden kanssa.
Yhteiskunnan omanatuntona
toimivan Kirkon teologian on
oltava kontekstuaalista eli sen on liityttävä
yhteiskunnan ja
maailman tilanteeseen. Sana
“liityttävä” on
tässä yhteydessä
ymmärrettävä laajassa merkityksessä
— kyseessä
on myös perustutkimus, perusteita luova teologia. On
muistettava,
että jo vanhastaan tunnustuksellinen — tunnustusta
määrittävä
merkityksessä — teologia on kontekstuaalista,
sillä se syntyy
historiallisen tilanteen haasteesta.
Sota turmelee yhteiskunnan moraalin, mikä näkyy sangen selvästi El Salvadorissa. Maa on yhä — kuusi vuotta sodan jälkeen — hyvin väkivaltainen. Siellä on arvioiden mukaan noin 1/4 miljoonaa rekisteröimätöntä automaattiasetta. Väkivaltaisia kuolemia tapahtuu asukasmäärään suhteutettuna 12 kertaa enemmän kuin New Yorkissa — yli 140 surmaa 100 000 asukasta kohden vuodessa.
Sota on turmellut yhteiskunnan toiminnan ja sosiaalisen elämän, joita yritetään elvyttää ja saada entistä paremmaksi monilla uudistuksilla. Armeijan uudistaminen onnistunut: armeija ei ole enää valtaperheiden käsikassara, vaan siihen luotetaan entisillä sissialueillakin niin, että sen läsnäoloa pyydetään kyliin, joita rosvojoukot häiritsevät. Muuten yhteiskunnallinen ja poliittinen uudistuminen on pahasti kesken. Rauhansopimuksen mukaan pitäisi toteuttaa maareformi, joka antaisi ihmisille omistusoikeuden viljelemiinsä maihin. Se ei ole vielä toteutunut — osaksi sen vuoksi, että sisällissota aiheutti muuttoliikettä ja kokonaisten kylien hylkäämisiä, minkä vuoksi ei ole aina selvää, kenelle mikäkin maa kuuluu. Poliisivoimat eivät ole päässeet maineestaan valtaapitävien etujen ajajana ja väkivaltakoneistona. Oikeusjärjestelmä ei myöskään ole onnistunut uudistumaan luottamusta nauttivaksi.
Poliittisen vallan oikeudenmukaisen jaon esteenä on vanhaa perua oleva vaalijärjestelmä, jonka vuoksi monet eivät voi lainkaan äänestää. El Salvadorissa ei ole toimivaa väestökirjanpitoa, jonka pohjalta voisi tehdä äänestysluettelot. Sen vuoksi jokaisen äänioikeutta haluavan on ilmoittauduttava äänestäjäksi. Ilmoittautumiseen vaaditaan enimmillään kuusi eri viranomaisten antamaa dokumenttia, joiden saaminen on monelle ylivoimainen tehtävä. Äänestyspaikat eivät puolestaan määräydy asuinpaikan vaan sukunimen mukaan, joten äänestäminen voi vaatia pitkääkin matkustamista. Äänestäminen on erityisen vaikeaa köyhille ja oppimattomille ihmisille.
El Salvadorin pieni kansantalous joutuu maan jälleenrakennuksen keskellä sopeutumaan uuteen kansainväliseen talousjärjestykseen. Taloudellista valtaa käyttävät yhä enemmän monikansalliset yhtiöt ja kansainvälinen pääoma, mitä ilmentävät esim. kokoonpanotehtaat. Työ- ja ympäristönsuojelullisesti ongelmallista tuotantoa monikansalliset yhtiöt siirtävät kehittyneistä teollisuusmaista teollistuviin maihin, joissa ne voivat usein tuottaa veroitta ja joissa niiden ei tarvitse ottaa huomioon erilaisia suojelunormeja. El Salvadorissa on erityisesti yhdysvaltalaisten, japanilaisten ja korealaisten yhtiöiden kokoonpanotehtaita, joissa valmistetaan esim. sähkölaitteita ja niiden osia. Tehtaiden työsuojelu on puutteellista, mutta ongelmia ei myönnetä olevan, vaikka tehtaasta jouduttaisiin viemään yhdellä viikolla kymmeniä ihmisiä sairaalaan. Työläisillä ei myöskään ole juuri mitään oikeuksia: järjestäytymistä ei sallita ja raskaana olevat naiset saavat lopputilin, kun raskaus tulee työnjohdon tietoon. Myös ympäristön suhteen tehtaat toimivat miten haluavat. Esim. Coca Cola on rakentamassa uutta tehdasta, joka ottaa käyttöönsä suurimman osan vielä jäljellä olevista San Salvadorin juomavesireserveistä.
El Salvador kärsii suurista ympäristöongelmista. Se on hyvin tiheään asuttu: lähes kuusi miljoonaa asukasta 20 000 neliökm:lla. Väestötiheys on liki kaksimiljoonaisella pääkaupunkiseudulla yli 3900 as/km² ja maaseudullakin 240 as/km². Lähes kaikki makeanveden varat ovat jo käytössä. Jätevesihuollon puutteellisuuden vuoksi vesistöt ovat saastuneita, ja ihmisten on ostettava juomavedeksi pullotettua vettä. Myös ilman saastuminen on suuri ongelma etenkin San Salvadorissa, jossa lähes 2 milj. asukasta liikkuu vuorten välisessä “kattilassa” paljolti huonokuntoisilla autoilla. Kymmenpäiväisen oleskelumme aikana taivas oli lähes koko ajan smogin, savusumun harmaannuttama. Pääkaupunkiseudulla suuri osa lapsista kärsii jatkuvasti hengityselinsairauksista.
Yhteiskunnan uudistumisesta kantavat huolta kansalaisjärjestöt ja kirkot, jotka ovat yhdessä asettaneet kansallisen dialogin komission. Muutenkin suuria odotuksia asetetaan erilaisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksiin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, jotta yhteiskunnasta tulisi oikeudenmukaisempi ja samalla vähemmän väkivaltainen. Paljon odotetaan myös tulevien vuosien vaaleilta: 7. maaliskuuta 1999 valitaan uusi presidentti ja vuonna 2000 ovat vuorossa parlamenttivaalit.
Vapautuksen teologia on yhä voimissaan El Salvadorissa. Jesuiittojen ylläpitämä Keski-Amerikan Yliopisto UCA on edelleenkin sen ideologinen keskus. Arkkipiispa Romeron esimerkki innoittaa ihmisiä yhä ja kansa on nostanut hänet pyhimykseksi — en tiedä, onko häntä virallisesti kanonisoitu, mutta eri puolilla näkyi hänen kuviaan, jotka oli varustettu tekstillä “San Romero de Americas” (Amerikkojen pyhän Romero). UCA:n teologisessa tiedekunnassa toimiva yhdysvaltalainen jesuiitta Dr. Dean Brackley esitteli meille viime talvena tehdyn kyselytutkimuksen alustavia tuloksia, joidan mukaan kirkoilta odotetaan edelleenkin “romerolaista” osallistumista yhteiskunnan kysymyksiin.
Dr Brackleyn mukaan Latinalaisessa Amerikassa on meneillään yhtä aikaa reformaatio ja valistus, jotka kumpikaan eivät koskettaneet maanosaa aiemmin. Ilmiöt näkyvät hänen mukaansa siirtymisenä pois roomalais-katolisesta kirkosta.
Kristuksen seuraaminen ja evankeliumin tuominen elämän arkeen voivat olla vaarallisia. Baptistipastori Cesar Lopez, joka oli viime vuodet ollut aktiivinen ihmisoikeuskysymyksissä, murhattiin saapumisemme aattopäivänä. Tapasimme ihmisiä, jotka olivat olleet hengenvaarassa tai jopa murhayritysten kohteena — Las Minasin pappi Alejandro, piispa Gomez — tai joiden läheiset olivat saaneet hengellään maksaa aktiivisuutensa, ja juuri ennen paluutamme murhattiin Guatemalassa piispa, joka oli juuri julkaissut raporttinsa sisällissodan aikaisista ihmisoikeusrikkomuksista. UCA:n marttyyrien museo oli vaikuttava vierailukohde, ja La Resurrecciónin vankilassa ollut risti julisti vahvasti uskon ja elämän yhteyttä.
El Salvadorissa toimii kaksi ekumeenista elintä: Kansallinen kirkkojen neuvosto (ekumeeninen neuvosto), jossa katolinen kirkko ei ole mukana, sekä ekumeenine rauhanliike Frater Pax, jossa myös katolinen kirkko on mukana. Meillä yli illallistapaaminen ekumeenisen neuvoston puheenjohtajan, pääsihteerin ja parin työntekijän kanssa. Puheenjohtajana toimii anglikaanipiispa ja pääsihteerinä hänen vaimonsa.
Jumalanpalveluksista mieliin painui laulu: piispa Gomezin johdolla luterilainen kirkko on paneutunut kansan musiikkiperinteen hyödyntämiseen kirkon musiikkielämässä. Seurueemme papit avustivat ehtoollisenjaossa
Luterialainen kirkko on El Salvadorissa köyhien kirkko ja sen seurakunnat ovat pieniä. Niinpä maallikkojen merkitys on seurakuntatyössä korvaamaton. Papit hoitavat seurakuntiaan vain osan ajastaan ja osan he ovat kirkon yhteisissä tehtävissä. Esim. Las Minasin pappi Chalatenangon maakunnasta työskentelee maanantain ja tiistain San Salvadorissa ja torstaista sunnuntaihin Las Minasissa, ja Suomessakin vieraillut San Salvadorin laitakaupunkiseurakunnan pappi Jaime Dubon toimii viikolla luterilaisen yliopiston opettajana. Luterilainen yliopisto kouluttaa määrätietoisesti seurakuntien johtotehtävissä toimivia maallikkoja ja koulutus on avointa myös muiden kirkkojen jäsenille.
Papistosta suuri osa on “diakonipappeja” eli pappeja, joilla ei ole yliopistokoulutusta, ja yliopistokoulutuksen saaneita “presbyteeripappeja” on vain muutama. Kirkon suuriin haasteisiin kuuluu saada nämä korkeammin koulutetut papit pysymään kirkon tehtävissä, koska heille voisi olla tarjolla muualla yhteiskunnassa paljon paremmin palkattuja tehtäviä. Olisi tarpeen saada seurakuntien jäseniksi myös keskiluokkaa, joka pystyisi auttamaan seurakuntia ja koko kirkkoa kohti omavaraisuutta. Tällä hetkellähän toiminta riippuu paljolti ulkopuolisesta taloudellisesta avusta.
Kirkon tulevaisuutta hahmottelee ad hoc -komitea, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu pohtia kirkon hallinnon uudistamista. Yhtenä mahdollisuutena pidetään sitä, että piispa vapautettaisiin hallinnosta hengelliseen johtamiseen. Komitealla on myös tiedossa, että piispa Gomez haluaisi lähivuosina vetäytyä eläkkeelle. Komiteassa on mukana kirkon lahjakkaimpia työntekijöitä, jotka piispan tavoin ovat jatkuvasti liikkeellä huolehtimassa kirkon kannalta elintärkeitä kansainvälisiä yhteyksiä hoitamassa.
Sisällissodan aikana luterilaisen kirkon ylläpitämillä kouluilla oli tärkeä asema kansanopetuksessa, koska niitä oli köyhillä seuduilla ja koska niissä ei kerätty lukukausimaksuja. Silloin kirkko sai koulujaan varten runsaasti rahoitusta ulkomailta, erityisesti Norjasta, ja pystyi pitämään yllä yli 20 koulua. Sodan päätyttyä ulkomainen rahoitus on vähentynyt oleellisesti, ja kirkko pystyykin pitämään enää viittä koulua.
Luterilaisen kirkon diakoniatyön Socorro Luteranon (luterilainen apu) toiminta painottuu rauhan kulttuurin edistämiseen, maatalouteen, ympäristökysymyksiin ja sosiaalisen infrastruktuurin rakentamiseen. Rauhan kulttuuria rakennetaan tukemalla kylien omia demokraattisia hallintorakenteita. Maataloudessa kiinnitetään huomiota karja- ja pieneläintalouteen sekä autetaan uusia maanviljelijöitä alkuun pienlainoilla. Ympäristökysymyksistö tärkeimpiä ovat metsien suojelu ja lisääminen, eroosion estäminen sekä vesien (lähteiden ja purojen) suojelu luomalla suoja-alueita. Yhteisöjen perusrakenteita tuetaan järjestämällä juomavesihuoltoa sekä kouluttamalla perusterveydenhoitajia ja kehittämällä luonnonlääkeviljelmiä ja -tuotantoa. Socorro toimii tiiviissä yhteistyössä luterilaisen yliopiston kanssa.
Omia projekteja LML:lla ei ole enää paljon kovin paljon, vaan toiminta keskittyy paikallisten kansalaisjärjestöjen kehitys- ja ihmisoikeusprojektien rahoittamiseen ja konsultointiin. Matkaohjelmaamme sisältyikin useita tutustumisia tällaisiin ohjelmiin. Leimaa antavaa projekteille on, että ne kannustavat ihmisiä omaan toimintaan oman tilanteen parantamiseksi ja pyrkivät ihmisarvon nostamiseen. Ihmisarvon näkökulma tuli esille erityisesti prostituoitujen tukikeskuksessa Flor de Piedrassa sekä katulapsien ja lapsityövoiman parissa työskentelevässä Olof Palme -keskuksessa, joissa ei pyritä ensisijaisesti saamaan ihmisiä luopumaan tavastaan hankkia toimeentulonsa — prostituutio, lasten työnteko — vaan kohdellaan heitä ihmisinä ja autetaan heitä löytämään itsekunnioitus ja ihmisarvo. Kummassakin toiminnassa suhtaudutaan vakavasti yhteiskunnallisen tilanteen sanelemiin elinedellytyksiin: esim. koska viisihenkisen perheen perustarpeiden täyttäminen maksaa enemmän kuin kaksi minimipalkkaa, lasten ansiotyö on monelle perheelle välttämätöntä.
LML:n Keski-Amerikan toimisto on henkisesti hyvin tärkeä El Salvadorin luterilaiselle kirkolle ja jossakin määrin tärkeä myös koko maalle. Sitä ollaan kuitenkin LML:n toimintaperiaatteiden mukaan ajamassa alas eli siirtämässä muualle. El Salvadorissa on huoli siitä, mitä alasajo merkitsee Maailmanpalvelun (yhteistyö)ohjelmille. Monen kansalaisjärjestön toiminnassa LML:n antama tuki on merkittävää. Toimiston alasajo ei kuitenkaan merkitse LML:n täydellistä poistumista maasta, sillä joka tapauksessa LML:n työ jatkuu kirkkojen välisenä toimintana Lähetyksen ja kehityksen osaston puitteissa. Tähänkin asti esim. arkkihiippakunnan taloudellinen apu El Salvadorin luterilaiselle kirkolle on kulkenut Lähetyksen ja kehityksen osaston kautta.
Matka vahvisti näkyäni, että Kirkon on toimittava yhteiskunnan omanatuntona. Toisaalta oivalsin, että se edellyttää riittävää yhteiskunnan, talouselämän, kansantalouden ja sosiaalipolitiikan tuntemusta. Se edellyttää myös rehellisyyttä, mutta mieltäni jäytää kysymys, voivatko kirkon työntekijät omasta turvatusta asemastaan käsin vakuuttavasti elää pudonneiden kanssa.
Yhteiskunnan omanatuntona toimivan Kirkon teologian on oltava kontekstuaalista eli sen on liityttävä yhteiskunnan ja maailman tilanteeseen. Sana “liityttävä” on tässä yhteydessä ymmärrettävä laajassa merkityksessä — kyseessä on myös perustutkimus, perusteita luova teologia. On muistettava, että jo vanhastaan tunnustuksellinen — tunnustusta määrittävä merkityksessä — teologia on kontekstuaalista, sillä se syntyy historiallisen tilanteen haasteesta.
Opintomatkaa rikastutti se, että meitä oli muitakin kuin pappeja — erityisesti diakonian haasteista kaupungeissa opin paljon.
Opintomatkan perusteella olen vakuuttunut, että ystävyyskirkkosuhdetta El Salvadorin luterilaisen kirkon kanssa on syytä jatkaa ja että siihen on mietittävä uusia totetutustapoja.