Kallen saarnoja ja puheita

Pian Haavion kuvaaman keskustelun jälkeen Viljo tapasi Makkansa, joka lähti hänen rinnalleen elämään ja josta tuli monen tänään paikalla olevan äiti ja vielä useamman isoäiti ja muutaman isoisoäiti, Nurmon mummi. Me, hänen jälkeläisensä, olemme kokoontuneet tänään muistelemaan häntä, koska ylihuomenna tulee kuluneeksi sata vuotta hänen syntymästään. Eläissään hän ehti saada 48 suoranaista jälkeläistä kolmessa polvessa, ja noin 40 heistä ― meistä ― oli saattelemassa häntä vajaat 13 vuotta sitten tähän kirkkomaahan odottamaan ylösnousemuksen aamua.

Kun nuori Makka vastasi suostuvasti Viljon kosintaan, hän vastasi samalla myös myönteisesti kutsuun, jonka Vapahtajamme esitti kuulemassamme evankeliumissa: "Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua." Arjen ja juhlan monien palvelutehtävien lisäksi hänestä tuli aikanaan myös seurakunnan työntekijä, Kristuksen Kirkon palvelija tällä paikkakunnalla. Aivan sananmukaisesti hänen kädenjälkeään tarvitaan yhä. Hän kirjoitti 1940- ja 1950-luvun kirkonkirjat, viimeiset kerran kymmenessä vuodessa kirjoiksi kirjoitetu, joita yhä tarvitaan seurakunnan toteuttaessa viranomaistehtäväänsä, kun kootaan sukuselvityksiä perunkirjoituksia varten.

Kirkkoherranvirastossa hänelle oli toinenkin tärkeä tehtävä Kristuksen ja Hänen Kirkonsa palvelijana. Monet tulivat virastoon elämän käännekohdassa, lapsen syntymästä iloitsevina, yhteisen elämän aloittamisesta toiveikkaina, läheisen pois nukkumista surevina - tai, noina vuosikymmeninä, joko juuri paikkakunnalle muuttaneina tai toiselle paikkakunnalle muuttavavina. Heille hän toimi sielunhoitajana, ja hänelle varmasti kerrottiin ihmisille merkityksellisiä asioita, joita ei oikein sitten kirkkoherralle, rovastille olisi tohdittu kertoa.

Tuon esille vielä yhden näkökulman siitä, miten Nurmon mummi, ja tässä nimenomaan Nurmon mummi, ei ruustinna, toimi Kristuksen palvelijana. Muistan niin Nurmon Pappilasta kuin Virtain Toistuvalta, kuinka hän ja isoisä rukoilivat meidän lastenlasten puolesta nimeltä mainiten. Ja hän jatkoi tuota esirukoilijan virkaansa isoisän kuoltua.

Tuskin nuori Makka kuitenkaan oli täysin vailla käsitystä, mihin hän on ryhtymässä, kun hän ryhtyi papin puolisoksi. Hän oli varmasti lapsuusvuosinaan kuullut äidiltään pappilaelämästä, olihan tämä pappissukua.

Kun katsotte tämän messun virsiä, huomaatte lähes kaikkien kirjoittajan tai uudistajan nimen olevan Malmivaara. Väinö Malmivaara oli mummin Katri-äidin pikkuserkku, Wilhelmi Katrin pappisisän Augustin serkku. Hänen isänsä Herman Malmberg nuorempi oli myös pappi, kuten myös tämän paljon kuuluisampi isoveli Nils Gustaf Malmberg ja heidän nuorena, ennen Herman nuoremman syntymää kuollut isänsä Herman vanhempi.

Mummimme oli meille esimerkkinä Vapahtajan seuraamisesta. Mutta Vapahtajaa voi seurata myös monella muulla tavalla. Ei siis edellytetä mitään erityistä sukujuurta eikä suvun perintöä, kuten ei Vapahtajammekaan edellyttänyt edes apostoleilta. Jos katselemme meidän joukkoamme, meitä on moneksi, monissa ammateissa toimivia tai toimineita. Onhan meitä jokunen työkseen Kirkon palveluksessa, mutta paljon useampi aivan muissa tehtävissä. Jossakin vaiheessa yksi jos toinenkin on kysellyt itseltään, millaisessa tehtävässä omat kyvyt voisivat palvella ihmisyhteisöä. Kyvyt, jotka Jumala on antanut. Siten kukin on löytänyt oman arjan kutsumuksensa - jossa on voinut ja voi seurata Vapahtajaa, tuoda arvoa ja eheyttä toisten ihmisten elämään. Samalla voi perheessä ja vapaa-ajassa jakaa toisten iloja ja murheita, riemuja ja suruja; siis toimia sielunhoitajan. Ja joka tilanteessa voi myös rukoilla toisten puolesta.

Ensi keskiviikkona monissa kirkoissa piirretään ihmisten otsaan tuhkaristi paastonajan alkamisen merkiksi. Paastonaikana mielelläni laulan ja laulatan virttä 54, jonka toinen säkeistö kysyy: "Vaan yössä ken kestää voisi ja Jumalan tahtoa kuunnellen sen katkeran kalkin joisi?" Virsi ilmaisee, että Kristuksen seuraajana oltava valmis sellaiseenkin, mitä ei itse aio eikä suunnittele. Sen vuoksi Vapahtajan kutsu on haastava! Se tuntuu kutsulta matkalle tuntemattomaan, pois turvallisesta nykytilasta. Sellainen se oli apostoleille tuona pääsiäisen alusaikana: jälleen kerran he olivat Mestarinsa ja Opettajansa kanssa matkalla Pyhään Kaupunkiin, mutta nyt Hän valmisti heitä siihen, että tapahtuu jotakin erilaista kuin edellisillä kerroilla kolmen yhteisen vuoden aikana. Jerusalemissa he olivatkin hetken aikaa kuin lauma ilman paimenta, kun Herra oli pidätetty, tuomittu kuolemaan, teloitettu ja haudattu.

Mutta kohdattuaan Herransa uudelleen, nyt Ylösnousseena, ja saatuaan Pyhän Hengen apostolit olivat valmiit mihin tahansa tuntemattomiin matkoihin. He tiesivät kulkevansa turvallisessa seurassa: Missä he kulkivatkin, Kristus kulki heidän vierellään, opasti heitä ja tarvittaessa oli heidän tukenaan. Samoin Hän kulkee meidän vierellämme, opastaa meitä, on tarvittaessa tukemme ja turvamme.

Voimme siis turvallisin mielin seurata Häntä, laittaa elämämme alttiiksi tässä maailmassa. Sen vuoksi voimme seurata häntä ja rakastaa lähimmäisiämme Hänen ilmi tuomallaan Jumalan eheyttävällä ja arvokkaaksi tekevällä rakkaudella. Sillä tämä maailma, tämä elämä ei ole kaikki, mitä meillä on: Vapahtajamme on avannut meille pääsyn iankaikkiseen elämään.

Seuratkaamme Häntä, omilla tavoillamme, omilla edellytyksillämme, omissa kutsumuksissamme ja elinympäristöissämme; kulkekaamme Hänen kanssaan kohti Jerusalemia:

"Käykäämme siis Jerusalemiin, on ikuinen kirkkaus siellä. Ja luoksensa kerran hän kokoaa ne, jotka hän tunsi tiellä."

Messun virret

371:1-5 Wilhelmi Malmivaara / toisinto Pohjanmaalta
174:1 Väinö Malmivaara / tois. Etelä-Pohjanmaalta
55: 1-3 Pekka Kivekäs / tois. Pohjois-Savosta
467  Väinö Malmivaara
225 uud. Wilhelmi Malmivaara
310:7 uud. Wilhelmi Malmivaara

Evankeliumi Joh. 12: 25–33

Jeesus sanoi:
"Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. 
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!"
Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen." Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle." Silloin Jeesus sanoi: "Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni." Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.