Kalle Elonheimo — 044 5342744, 041 5073396, 044 7735881 (työ)
Kalle lyhyesti itsestään
Olen syntynyt tammikuussa 1960. Kouluikäni asuin
Keski-Suomessa, jossa
vanhempani yhä asuvat. Vuoden tosin vietin nuorisovaihdossa
Sveitsissä,
jossa mm. työskentelin vapaaehtoisena ekumeenisessa
lomakodissa. Ylioppilaaksi
kirjoitin Jyväskylän Lyseosta 1980.
Teologiset perusopinnot ja jatko-opinnot teologian lisensiaatin tutkintoon asti suoritin Helsingin yliopistossa. Teologian tohtoriksi valmistuin 16.10.2006 Åbo Akademin teologisessa tiedekunnassa. Lisäksi olen opiskellut teologiaa Münsterin yliopistossa ja klassista filologiaa Mainzin ja Turun yliopistoissa. Kirkkoherran virkaan vaadittavien tutkintojen lisäksi olen suorittanut kirkon johtamiskoulutusjärjestelmän kaikki tasot ja ylemmän pastoraalitutkinnon. Minut vihittiin papiksi Helsingin tuomiokirkossa 2.6.1985,
jolloin toimin
Kirkon Nuorisotyön Keskuksen projektisihteerinä
vastaten 200
osanottajaa keränneen eurooppalaisen ekumeenisen
nuorisokonferenssin
järjestelyistä.
Sauvo-Karunan kirkkoherraksi minut valittiin 2.2.2003
toimitetussa vaalissa
suurella
äänimäärällä, ja
viran otin vastaan
1.4.2003. Nyt asun perheineni arkkihiippakunnan vanhimmassa pappilassa. Minut valittiin 2010 Arkkihiippakunnan IT-alueen johtokunnan varapuheenjohtajaksi. Toimin myös Kirkkopalvelut ry:n valtuustossa yhtenä kolmesta arkkihiippakunnan edustajasta. Seurakuntatyön ohella olen jatkanut tieteellistä työtä kirjoittamalla Calvinista sekä osallistumalla kansainvälisiin kokouksiin ja pitämällä niissä esitelmiä. Kolmena talvena olen lisäksi opettanut dogmihistoriaa Turun kristillisen opiston yleisen teologian opiskelijoille. Perheeseeni kuuluu Katri-puoliso ja neljä poikaa.
|