SAUNAKALLION HISTORIAA

 

                                                   

 

 

 

 

 

 

Fasaani

 

 

01.06.09

 

 

 

Loutinkadulla asui Kalle, joka oli töissä Järvenpään asemalla 60-70-luvulla. Hän muun muassa ajoi Kalle-nimisellä kuljetusvaunulla viljaa myllylle, johon oli pistoraide. Lastauslaiturille tippui toisinaan viljaa lastatessa. Kalle keräsi tippuneita jyviä ja toi niitä pihapiirinsä fasaaneille. Saunakalliossa oli enemmän rakentamattomia ja suojaisia alueita ja fasaaneita oli silloin runsaasti. Kun Kallen viljankuljetus loppui, loppui vilja myös fasaaneilta. Ne kävivät vielä pitkään, varmaan pari vuotta Kallen ikkunan takana aamuisin huutelemassa, että eikö sitä ruokaa jo tule? Rakentamisen myötä fasaanien pesintäpaikat ja pesintärauha ovat vähentyneet, mutta vielä niitä jonkin verran Saunakalliossakin asustaa. 

 

 

 

 

 

 

 

?

 

”Golgatan kumpu”

 

ja

 

”Kettula”

 

 

23.01.08

 

Siltakadulla asunut rintamamies Matti Pesonen kertoi kadun toisessa päässä - lähellä nykyistä päiväkotia - mäen laella olleen tanssilava, jota kutsuttiin "Golgatan kummuksi".  Tanssilava purettiin Pesosen mukaan n. 1952/54.

Jos tämä muistelus herättää lisää muistikuvia, tai jos vaikkapa löytyy valokuvia paikasta, ottavat historiaryhmäläiset innokkaasti vastaan kaikkea mahdollista tietoa. Samoin jos Vihtakadun varrella olleesta "Kettulasta" löytyy materiaalia tai muisteluksia.

 

Historiaryhmä haluaisi myös kartoittaa alueella vielä mahdollisesti asuvat rintamamiehet tai alkuperäiset 1950-luvun talonrakentajat ja heidän perheensä tai jälkeläisensä. Jos olet itse tai tunnet tätä 'kantaväestöä', ja jos haluaisit olla mukana keräämässä muisteluksia Saunakallion alkuajoilta, olisimme kiitollisia jos voisimme tulla haastattelemaan. Puhelinnumero ja sähköpostitiedot ovat ohessa.

Muissakin mieleen muistuvissa alueen historiaan liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä. 

 

puh. 050- 38 44 209

kirsi.heininen(at)kolumbus.fi 

 

 

 

 

Halkosirkkelin tyyppi: Sisu 2

Halkosirkkeli Sisu 2

 

Sirkkeli kuvan on meille toimittanut sahan valmistaja

 Raute Oyj.

Kiitos

 

19.01.08

Halkokauppaa 60-luvulla

 

Toivosten kaupan ”Kauppa-Tuttu” yhteyteen perusti Leo Toivonen halkoliikkeen vuonna 1962.

Halkoliikkeen toimialaan kuului halkojen katkonta ja kuljetus asiakkaalle.

1960-luvulla Järvenpäässä oli useita halkoliikkeitä mm. Loutinkadulla, Puutavara-Vainiolla, Asemanmäellä, Lintulassa ja Perhelässä.

Käy lukemassa koko tarina halkokaupasta TÄSTÄ

 

Jos sinulta löytyy jotain materiaalia tähän tai johonkin muuhun Saunakalliossa tapahtuneeseen toimintaan, niin ota yhteyttä.

 

 

 

 

 

 

?

 

Rotstenin torppa

 

Löytyisiköhän keneltäkään tähän kuvaa?

 

 

29.04.07

 

Missä on sijainnut Rothstenin torppa?

 

Järvenpään viimeinen torppa.

Osaatko kertoa tarkemmin, missä on Saunakalliossa sijainnut kyseinen torppa. Alustavien tietojen mukaan sijainti olisi ollut Metsätien varrella.

Torpan edessä oli niitty josta näkymä on ollut Mannille.

Tietoa on myös tullut että se olisi ollut Metsätien ulkokurvissa, eli Metsätie 16–20 kohdilla.

Jos löytyy valokuvia tai lisätietoa, niin ota yhteyttä tai soita Matille 040–5319485.

 

 

 

 

 

6A096DA2

 

Saunakallion sauna?

 

 

23.03.07

 

 

 

Saunakallion saunasta ei vielä ole löytynyt oikeaa valokuvaa. Joten vieressä oleva kuva on taiteilijan kuvitelma miltä sauna voisi näyttää.

Sauna on todennäköisesti sijainnut Saunakallion aseman (seisake) läheisyydessä, siinä kallion päällä kuten kuva osoittaa. Junan rata kulkee kuvan vasemmassa reunassa.

Tämä on eri sauna kuin alempana mainittu Metsätien sauna.

Jos sinulla on kuvia tai muuta tietoa saunasta niin ota yhteyttä.

Voit myös soittaa Matille 040–5319485.

 

Yhdistyksen perinnetiedon kerääjät olisivat hyvin mielissään jos lisätietoa löytyisi.

 

 

 

 

 

Sauna0009

 

 

Kuva 50-luvulta

11.02.2007

 

Vanha sauna os. Metsätie 5 (1948 - 1998), jonka allekirjoittanut purkanut vuonna 1998. Sauna palvellut Metsätie 5 asumista aina 1950-luvun loppuun asti, toiminut 1950-luvulla myös naapureiden saunana, toinen pääty ollut vuokra-asuntona v. 1970 asti.

Saunan toisessa päässä on pidetty pyhäkoulua.

Saunarakennus meinasi palaa 1960-luvun lopulla, kun uuden öljykaminan käytössä oli epävarmuutta ja kokemattomuutta. Kaminan polttoaine hanan liian aikainen avaaminen aiheutti kaminaan ylisuuren tulen, joka pellin aukaisun seurauksena jatkui nokipalona piipussa. Paikalle apuun hälytetyn naapurin mukaan piipusta kärventyivät maalit, mutta onneksi tuli pysyi piipun ja kaminan sisällä.

Tietojen mukaan sauna on ollut eteläisen Metsätien vanhin rakennus., > >

Löytyykö saunasta vielä tarkempaa tietoa?

Ilmoita 040–5319485

 

Terv. Matti

 

 

 

 

 

image002

 

Metsätien kauppa

kuva otettu 1964 tai 1965

 

 

01.01.2007

 

Armas ja Elsa Toivosen kauppa Metsätiellä:

Kaupparakennus valmistui keväällä 1957 ja saman vuoden syksyllä, syyskuun lopulla aloitettiin kaupan pito. Kauppa sai nimekseen     "Kauppa Tuttu", joka lasten ja myöhemmin myös aikuisten suussa kaupan nimi muuttui "Tutuksi Kaupaksi".

Kaupassa myytiin elintarvikkeita ja vähäisessä määrin taloustavaroita. Kaupan yhteydessä Leo Toivonen aloitti halkokaupan vuonna 1962.

"Kauppa Tutussa" kävi asiakkaita lähialueen lisäksi Jampasta (vanhalta omakotitaloalueelta) ja Purolasta (rataa pitkin kulkevaa radanvarsitietä).

Kaupassa myytiin Valion jäätelöitä sekä Mallasjuomien ja Järvenpään paikallisen virvoketehtaan virvoitusjuomia.

Toivosten kaupan pito päättyi 1967, jonka jälkeen kaupanpitoa jatkoivat vuokralaiset vuoteen 1972.

Kaupan ”Kauppa Tuttu” on peräisin Viipurista, jossa ennen sotia oli ”Kauppa Tuttu” niminen kauppa. Kaupan työntekijänä oli toiminut mm. Elsa Toivonen