Lukemiani kirjoja:

"Patricia B. McConnell" Hihnan toisessa päässä - opas koiranomistajan käyttätyymiseen

Talutushihnan kummassakin päässä on eläin. Joskus varsin hämmentynyt eläin. Patricia McConell paljastaa inhimillisestä käytöksestä asioita, jotka selittävät monia väärinkäsityksiä koirien ja ihmisten kesken. Kädellisten ja sudensukulaisten kielenkäytössä on perustavia eroja. McConnell tulkitsee, mitä ihmisen kehon asennot, äänenkäyttö ja visuaaliset merkit merkitsevät koirankielellä.

Hänen ohjeistaan hyötyvät niin tavallisten kotikoirien omistajat, ongelmalemmikkiensä kanssa painistekelevat kuin koirankulutuksessa pitkälle edistyneetkin. Samalla kirja on kaunis kuvaus ihmisen ja koiran ainutlaatuisesta suhteesta, joka opettaa meille hihnan toisessa päässä oleville tärkeitä asioita ystävyydestä, lojaaliudesta ja ihmisen paikasta eläinkunnassa. 

Patricia McConnell on sovellettuun eläinten käyttäytymistieteeseen erikoistunut tohtori. Hän kasvattaa ja kouluttaa koirian Madisonin kaupungin leipeillä Amerikassa sijaitsella lammastilallaan.

Hihnan toisessa päässä tarjoaa uuden ja avartavan näkökulman koiran ja isäntäväen suhteeseen. Eläintutkija ja koirankouluttaja, tohtori Patricia McConnell tarkastelee teoksessaan sitä, miksi käyttydymme koirien lähettyvillä kuten käyttäydymme ja miten koirat toimemme tulkitsevat. Hän neuvoo, miten voimme kehittää yhtestyötämme nelijalkaisen ystävämme kanssa niin, että se tuo kummastakin sille parhaat puolet. Vaikka koiralla ja ihmisellä on eläinmaailmassa aivan erityinen suhde ja yhteinen historia, edustamme kuitenkin eri lajeja, joita ovat muokanneet kummankin lajille tyypilliset perimätekijät. Yksinkertaistetusti sanoen: ihmiset ova kädellisiä ja koirat suden sukua. Puhumme eri kieltä ja käännösprosesissa sanomasta häviää paljon oleellista. Teoksessa kuvaillaan kuinka pieninkin muutos äänenkäytössä tai kehon asennossa voi auttaa koiraa ymmärtämään mitä sille yritetään sanoa. Kun käyttäymistä oppii ajattelemaan koiran näkökulmasta huomaa miten koiran tottelemattomuudeksi tai uppiniskaisuudeksi tulkittu käytös perustuu useinkin yksinkertaisesti viestintäongelmaan.

Kirjassa selvitellään muun muuassa: miksi lemmikki tulee koiramaisesti käyttäytyvän omistajan luo / miksi "johtajuuden" ottaminen suhteessa koiraan voi johtaa vaikeuksiin / miksi kädellisten "leikkipaini" saataa aiheuttaa harmeja ja kuinka leikkiä koiran kanssa niin, että se on sekä hauskaa että turvallista / millaisia yksilöllisiä luonteenpiirteitä koirilla on / miksi useimmat koirat pitävät enemmän rennoista johtajatyypistä kuin "wanna-be-alfoista"

"Eva Bodfäldt" Tottelevainen koira (kontaktikoulutus)

Miten koulutat koirastasi kuuliaisen ja tarkkaavaisen? Tässä kirjassa koulutuksen lähtökohtana on koiran luontainen halu ottaa kontakti ohjaajaansa. Periaate on hyvin yksinkertainen: palkitse koirasi aina, kun se oma-aloitteisesti pyrkii luomaan katsekontaktin kanssasi. Tämä on perusta kaikelle muulle koulutukselle. Kun opettelet lukemaan ja ymmärtämään koirasi signaaleja, saat palkinnoksi koiran, joka tottelee iloisesti !

Useimmiten koiranomistajien tavoitteena on, että koira on tottelevainen ja että se pitää hyvän kontaktin omistajaansa. Koiran pitää olla kuuliainen ja tarkkaavainen. Se ei saa lähteä puuhailemaan omia asioitaan kysymättä ensin siihen lupaa. Tästä useimmat koiranomistajat ovat yhtä mieltä. Mutta miten tähän päästään? Hyvään tottelevaisuuteen on useita eri teitä. Koulutusmetodin valinta riippuu usein siitä, mitä asioita kukin arvostaa. Joidenkin mielestä koiran ja ihmisen välinen suhde perustuu dominanssiin. Koiran on alistuttava tahtoomme. Olen sitä mieltä, että kouluttamisessa voidaan päästä tosi pitkälle, kun hyödynnetään koiran spontaania halua otaa kontakti ohjaajaansa.

Kontakti koiraan avaa kanavia kommunikoinnille ja se onkin perusta myöhemmälle koulutukselle. Rakentaakseeni koirieni ja itseni välille sellaisen suhteen kuin haluan opetan koirilleni yksinkertaisen periaatteen: palkitsen koiran oma-aloitteisen kontaktin ottamisen. Kyseessä on yhteistyö, jossa molemmat antavat ja josta molemmat myös saavat. Kun opettelee lukemaan ja ymmärtämään koiran signaaleja, palkintona on koira, joka tottelee iloisesti. Kontaktin avulla koira oppii olemaan tarkkaavainen ja kuuliainen. Se taas antaa mahdollisuuden sallia koiralle enemmän vapauksia. Tätä kutsun kontaktisopimukseksi. Minulle se ei ole vain yksi harjoitus, vaan elämäntapa.

"Nicholas Dodman" Koira joka rakasti liikaa

Hoitotapoja, tarinoita ja koirapsykologiaa: Tämä teos on omistettu kaikille niille lukuisille koiranomistajille, jotka yrittävät usein epätoivoisesti selviytyä lemmikkiensä ongelmista, mutta myös niille, jotka haluavat ymmärtää paremmin koiransa joskus varsin omistuiselta tuntuvaa käyttäytymistä. Liikuttavien tarinoiden ja havaintonnolisten esimerkkitapausten avulla Dodman esittelee runsaasti uusia ja kiinnostavia hoitotapoja ongelmiin, jotka hän on luokitellut kolmeen pääryhmään: aggressiivisuus, pelkotilat ja pakkomielteet. Lukia tutustuu joukkoon viehättäviä koirapersoonia joiden joukossa ovat muun muassa Tammy, collie joka pelkää torstai päiviä, Samson ja Delilah, springerspanielipariskunta jonka täytyy oppia hyväksymään omistajiensa uusi vauva, Sybil, saksanpaimenkoira joka pelkää ukkosta sekä sokerina pohjalla Elsa, labradorinnoutaja joka rakastaa liikaa...

Nicholas Dodman on eläinpsykologian professori Tuftsin yliopistossa jossa hän johtaa myös yliopistolista eläinten käyttäytymisklinikkaa. Hän on kansainväliessti tunnustettu eläinpsykologian asiantuntija, joka on löytänyt runsaasti uusia tapoja auttaa käyttäytmishäiriöistä kärsiviä eläimiä.

Laumanjohtajuudesta: Tietenkin voi olla vaikea vakuuttaa dominoivalle koiralle, että omistaja onkin lauman johtaja, mutta se on ainoa ratkaisu ongelmaan. Entisten, nyt jo vanhentuneiden, menetelmien mukaan asia selvitettiin koiralle fyysisesti eli vastattiin väkivaltaan väkivallalla. Ajateltiin, että jos mainitunlainen tektiikka aloitettaisiin jo varhain, se viestisi selvästi koiralle, kuka oli johtaja. Johtajuuskoulutuksessa on käytetty ja käytetään edelleen sellaisia menetelmiä kuin koiran nostamista leukapielistä ilmaan, koiran kääntämistä selälleen (alfakiereittäminen) ja sen silmiin tuijottamista. Minun mielestäni sellaiset menetelmät on epäasiallisia, tarpeettomia ja joissakin tapauksissa epäinhimillisiä. Suurehkolle koiralle sellaista ei voi vaaratta edes tehdä. Jotkut ovat jopa yrittäneet purra koiraansa! Tällaiset menetelmät ovat todella epäinhimillisiä ja tavallisesti myös tehottomia. Paras suhtautumistapa on kohdella koiraa kuin lasta ja opetusmenetelmänä on toivotun käyttäytymisen positiivinen vahvistaminen. Ei saa odottaa liian paljon liian nopeasti ja ei -toivottu käyttäytyminen jätetään huomioitta tai siihen ei ainakaan reagoida. Jos asiaan on pakko puuttua, suhtautuminen ei saa olla vihamiestä vaan koiran huomio on kiinnitettävä muualle. Toisin sanoen koiralle annetaan muuta tehtävää, kuin mitä se sillä hetkellä tekee. "Ei"-kiellon hihkaiseminen ei tavallisesti tehoa, eikä fyysistä rankaisemista pitäisi koskaan tarvita.

Kalavelkojen maksua: Jos pelkkä tuijottaminen ei tepsi, dominoivan koiran on pakko vahvistaa asteittain haastettaan. Omistaja voi tässä vaiheessa huomata, että se astelee vakaasti toista koiraa kohti lihakset jännittyneinä ja häntä ja korvat pystyssä. Ellei silläkään ole toivottua vaikutusta, tilanne johtaa avoimeen aggressioon, joka alkaa usein erittäin pahaenteisellä matalalla murinalla ja huulen nostamisella ja muuttuu nopeasti täydeksi tappeluksi. Koirien säännöt eivät tunne sovittelua. Hyvin dominoivat koirat sekaantuvat yleensä silloin tällöin koiratappeluihin. Omistajat ihmettelevät usein, miten heidän koiransa on aggressiivinen ehkä yhdelle koiralle kymmenestä mutta voi alkaa leikkiä toisten kanssa heti ne tavattuaan. Sellainen käyttäyminen perustuu aina dominanssiin ja alistumiseen. Dominoivat koirat tappelevat vain, jos niiden arvovalta on vaarassa tai arvokas omaisuus on uhattuna. Jotkin koirat näytäävät pitävän omistajaansa arvokkaana omaisuutena ja estävät muita koiria ja ihmisiä lähestymästä häntä. Koirien väliset dominansitappelut eivät rajoitu yhteen kertaan, eikä niitä ole aina helppo lopettaa. Jos koirien välinen dominansikysymys on ratkaisematta, vihollisuudet jatkuvat, kunnes toinen on selvästi osoittautunut voittajaksi ja toinen voitetuksi.  HOITO: 1. Paranna koiran hallittavuutta tottelevaisuuskouluksella  2. Hillitse koiraa tarvittaessa fyysisesti käyttämällä esimerkiksi kuonopantaa  3. Kastoita uros. 4. Käytä vaikeisssa tapauksissa lääkitystä. 5. Tue sisarkateustapauksessa dominoivampaa koiraa.

Monet televio-ohjelmat ovat lisänneet joidenkin sellaisten koirarotujen suosiota, joilla tiedetään olevan negatiivisia käyttäytymistapoja, joita ei tietenkään näytetä televisiossa. Ihmiset, jotka ostavat jackrussellinterrierin, koska ovat ihastuneet Frasier-ohjelman jackrusselinterrieri Eddieen, ovat aina yhtä yllättyneitä, kun heille selviää, ettei koira ole todellakaan mikään enkeli, vaan aito terrieri, joka räksyttää mielellään on yliaktiivinen ja jopa näykkii. Disney-elokuva 101 dalmatialaista teki suosituksi dalmatiankoiran, joka jalostettiin alkujaan 1800-luvulla vaunujen vartijaksi. Dalmatiankoiran vahtimistaipumus perustuu dominanssiin ja suojeluvaistoon. Tämä niiden persoonallisuuden salainen puoli ei vastaa nuorten elokuvissakävijöiden odotuksia; hehän kuvittelevat, että kaikki dalmatiankoirat ovat Disney-hahmojensa tavoin herttaisi ja ystävälisiä.

"Erkki Pulliainen" Koiran luonne ja käyttäytyminen

Ymmärrätkö koiraasi? Mitä se kertoo hännällään, korviensa asennolla, ilmeillään ja äänellään? Mitä koirasi sinulta odottaa? Ihminen kesytti suden kotieläimekseen noin 10000 vuotta sitten. Nykyisistä 400 koirarodusta ei monenkaan ulkonäössä juuri ole sutta jäljellä, sen sijaan kaikkien koirien käyttäytyminen pohjautuu villin kantaisän tarkoituksenmukaiseen laumakäyttäytymiseen. Koiran lauma on sen isäntäperhe. Professori Erkki Pullianen kertoo omien havaintojensa ja tuoreimpien tutkimusten valossa susien ja koirien kiehtovasta maailmasta. Lauman arvojärjestyksen muodostumisesta, reviiristä, saalistus- ja ruokailutavoista. Hän puhuu myös koiran "viisaudesta", joka perustuu sen erinomaiseen oppimiskykyyn ja muistiin. Koiranomistaja saa selkeät neuvot, miten koiran eri ominaisuudet on kasvatuksessa otettava huomioon.

Ote kirjasta: "Koiran tila vaikuttaa paljolti siihen, millä tavoin se aistii kipua. Tappeleva koira on niin jännittynyt, ettei se reagoi juuri lainkaan sellaiseen kipuun, mihin se ollessaan rauhallinen reagoisi erittäin voimakkaasti. Kipu voi tällaisessa tilanteessa jopa lisätä yksilöiden välistä aggressiota. Koiria ei saa piiskaamalla lopettamaan kahinaansa, vaan vetämällä niitä takajaloista erilleen. Koiran rankaisemista sille kipua tuottaen pitää välttää äärimmäisyyteen saakka, jotta lopputulos ei olisi juuri päinvastainen sille mihin pyritään. Yleissääntö on: "Koiran opetuksessa ei saa koskaan käyttää rangaistusta tottelemattomuuden tai epännistumisen estämiseksi tai pakotteena jonkin tehtävän suorittamiseksi."

"Desmond Morris" Miksi koira hauttaa luun?:

Miksi koirat haukkuvat? Miten johtajakoira käyttäytyy? Osoittavatko koirat katumusta? Miten hyvin koirat kuulevat? Miksi uroskoira yrittää paritella ihmisen säären kanssa? Miksi pointteri seisoo? Miksi joitakin koiria on vaikea hallita? Miten nopeasti koiranpennut kehittyvät? Miten alistuva koira käyttäytyy? Miksi on olemassa pieniä tai muuten lyhytjalkaisia koirarotuja? Miksi englantilaiset parantavat kohmelon "koirankarvalla"?

Maailmankuulu eläintentutkija Desmond Morris opettaa lukijaa katsomaan koiraa uusin silmin ja tulkitsemaan sen joskus arvoituksellista käyttäytymistä. Kun koira tarpeensa tehtyään kuopii takajaloillaan hurjana maata, se tuskin toivoo lennättävänsä paheksuttua koirankakkaa kenenkään silmille, vaan sillä on siihen jokin muu salaperäinen motiivi. Pieninkin mopsi ja ylväin vinttikoira ovat samaa sukua, suden perillisiä, ja niiden luonnossa on kaikesta jalostamisesta huolimatta tallella yllättävän paljon alkukantaisia piirteitä.

Yhä yleistyvälle seuraeläimen pidolle Morris antaa viisaan selityksen: "Lemmikkikoiran tai -kissan herttainen seura muistuttaa meitä yksinkertaisen, mutkattoman viattomuuden olemassaolosta sen huumaavan kurimuksen keskellä, jota kutsumme kehittyneeksi sivilisaatioksi."

oma kommentti: eihän tässäkään mitään uutta tullut. Aika lyhyesti oli vastailtu edellä oleviin kysymyksiin. Ohitin joitain kappaleita sujuvasti, keskittyen enempi uroskoiran/johtajakoiran käyttäytymiseen. Tästäkään ei mitään uutta.

"Jane Burton ja Michael Allaby" Koiraperheen elämää:

* Rakastavan yksityiskohtaiset päiväkirjamenkinnät ja valokuvat koiraperheen elämästä yhden vuoden ajalta. *Uutta ja innostavaa tietoa koirien käyttäytymispiirteistä. * Yli 120 hurmaavaa värivalokuvaa yhdentoista koiranpennun syntymästä ja kiehtovasta kehityskestä kohti täysikasvuisuutta.

oma kommentti: kirja oli päiväkirjamainen koskien pentujen syntymää ja niiden elämää. Ei siis aikuisesta koirasta tässä kirjassa paljoakaan.

"Ulla Kokko, Veli-Risto Cajander, Rilla Nummisalo" Oma Koira:

Oma koira kertoo kaiken koirasta ja sen hoitoon liittyvistä asioista. Kirja painottuu koiran kasvatukseen ja koulutukseen arkitottelevaiseksi, yhteiskuntakelpoiseksi koirakansalaiseksi. Kirjassa esitellään keinoja koiran harjoittamiseksi harrastus- ja käyttökoirana ja kerrotaan sen aktivoimisesta toimintatarmoiseksi ja aloitekykyiseksi kumppaniksi. Kirjassa käsitellään myös yleisimmät koiraongelmat ja neuvotaan, kuinka niistä selvitään.

"Elizabeth Marshall Thomas" Koirien salainen elämä:

Rakkaudella kirjoitettu mutta ehdottoman epäsentimentaalinen, satoihin tuhansiin havainnointitunteihin perustuva kronikka kahdentoista koiran elämästä. Tutustumme Mishaan, huskyyn, joka loikkasi joka päivä aidan yli ja kierteli satojen neliömailien laajuista esikaupunkialuetta. Thomas halusi tietää mitä se oikein retkillään tekee ja seurasi sitä vaivihkaa polkupyärällä kerta kerran jälkeen. Tutustumme Mariaan, joka rakastui silmittömästi Mishaan ja synnytti tälle esimmäiset pentunsa. Mishan muutettua toisaalle Maria antautui välinpitämättömästi kelle tahansa satunnaiselle ohikulkijalle. Näemme kuinka Thomasin koirat muodostavat pikkuhiljaa keskenään susilauman kotoisen vastineen. Tämän kirjan luettuamme ymmärrämme aivan uudella tavalla koiran aivoituksia ja koiran haluja.

"Jan Fennell" Koulutan koirani, 30 päivän teho-ohjelma:

Ymmärtämällä koirasi biologisen taustan opit kommunikoimaan sen kanssa ainoalla tavalla, jota se aidosti ymmärtää - susilauman sääntöjen mukaisesti.

Jan Fenelin teos The Dog Listerner oli maailmanlaajuinen bestseller, joka herätti paljon keskustelua. Näiden ajatusten pohjalta on nyt koottu kuukauden pituinen teho-ohjelma, joka tarjoaa käytännöllisiä koulutusohjeita kaikkiin uuden koiranomistan perustilanteisiin, mm.: ruokailu ja ulkoilu / yksin kotiin jääminen / jälleennäkeminen / vieraiden ihmisten ja koirien kohtaaminen.

Fennellin mukaan on virheellistä - ja valitettavan yleistä - uskoa, että koira kasvatetaan kuten lapset. Ainoa oikea tapa kouluttaa koira on oppia ymmärtämään sen biologinen tausta: koira polveutuu sudesta ja toimii aina lauman hierarkian mukaisesti. Omistajan kuuluu ottaa johtajan rooli samojen periaatteiden mukaan kuin se tapahtuisi susilaumassakin - ilman pakkoa tai väkivaltaa. Omistaja saa vaivannäöstään palkakaksi tottelevaisen, luotettavan lemmikin ja koira on tyytyväinen, kun se tietää kuka on pomo !

"Jan Fennell" Kuuntelen koiraani :

Oppimista ja yhteiselämää koiran ehdoilla- huippusuositun koiragurun perusteos. Englantilainen Jan Fennell on savuttanut mitä melkoisinta mainetta koiranomistajien parissa, eikä ihme. Hänen koulutusoppinsa lähtevät liikkeelle perustotuudesta, jonka ihminen unohtaa kovin helposti koirien kanssa touhutessaan: koirat eivät ole pieniä ihmisiä, vaan koiria. Siksi niiden kanssa on kommunikoitava kuin koirien. Fennellin koiraopit noudattavatkin koiran alkuperäisen ympäristön sääntöjä, susilauman käyttäytymistä. Niitä toteuttamalla ihminen voi kertoa koiran kannalta ymmärrettävällä tavalla, mitä koiralta odotetaan. Vaika koiranomistaja kuinka saattaisi olla eri mieltä, koira ei nimittäin kykene ymmärtämään ihmisen puhetta. Ja kun koulutus tapahtuu koirien tavalla, tulokset ovat nopeita ja yhteiselo ihmisen kanssa sujuvaa sekä antoisaa. Fennell kertoo vallankumoukselliseta menetelmästään selkeällä kielellä ja käytännön esimerkkien kautta.

"Bruce Fogle" Koiranomistajan salainen elämä :

* Minussa on ryhtiä ja arvokkuutta. Olen fiksu, lihaksikas kaveri. Mutta miksi turkkini leikataan niin naurettavan näköiseksi? * Minua kutittaa lakkaamatta, Voisinko olla allerginen omistajilleni? * En ole mikään reseptilääke. Mksi minun sitten sanotaan alentavan verenpainetta? * Miksi ihmiset eivät ymmärrä että tiedän heidän olevan lähdössä lomalle? Huumorilla höystettyjä kysymyksiä ja vastauksia koiran ja sen omistajan moniulotteisesta suhteesta.

"Stanley Coren" Koirien älykkyys: mitä koira tajuaa ja taitaa

"Sven Järverud" Koirakoulu 2 : käyttäytyminen, oppiminen, koulutus

"Erik Willson, Johan B. Steen" Koiran kasvatus

"Roger Mugford" Koira psykiatrin sohvalla; ymmärrystä koirille ja niiden omistajille

"Renee Sjöberg" Koirienkieli: eleet, ilmeet, käyttytyminen

"Helena Vehkaoja" Maailman kuuluja koiria

"Katie Patmoc" Koira kaverina

Paluu