![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
30.11.09 Eilen pentuset täyttivät 7 viikkoa! Kasvattaja haki riiviöt perjantaina ja sieltä sitten jokainen oman aikataulunsa mukaisesti siirtyvät omiin koteihinsa. Kyllä nämä vaan niin valmiita jo olivatkin syömisineen, touhuineen ja ääntelyineen. Rohkeutta ja vauhtiakaan ei puuttunut.. Pörrillä ja Jajallakaan ei ollut mitään vaikeutta näistä pienistä "luopua" vaikka viimeiseen asti leikkivät ja touhusivat porukassa. Joten eipä muuta kun onnen potkut kaikille pentusille uusiin koteihinsa ja pidetäänhän yhteyttä !
22.11.09 Tänään tasan kuusiviikkoiset pentuset saivat kolmannen matokuurinsa. Tiistaina käytiin kasvattajan kanssa eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa. Kaikki kunnossa ! Ja nyt on kaikilla myös kodit odottamassa pentusten luovutusta.
Jos jälleen jotain pientä luonteista. Rauhallisen oloinen isoin poika (M. Åvald) on löytänyt jostain virtanappinsa ja siinä onkin sitten ääntä ja menoa kerrakseen kuin tämä poika painelee. Ihana:) Pienin tyttö (M.Ågot) tuntuu reippaalta mutta selvästi vähän välttelee isompien tappeluyrityksiä. Mikä on ihan hyväkin. Isompi tyttö (M.Årunn) kun tuntuu aika tappeluhakuiseltakin välillä ja vain vaihtelee kaveria vauhdista. Ja ääntähän riittää näissä matseissa:) Pienempi poika (M.Årfinn) vaikuttaa edelleen tosi tasapainoiselta menijältä. Reipas ja rohkea mutta ei mikään ärripurri..
Vielä viikko meillä ja sitten heipss....<3
16.11.09 Eilen pentuset täyttivät 5 viikkoa.. Ovat jo ihan pikkukoiran näköisiä ja touhua riittää.. Kun ollaan heräksissä niin sitten peuhataan, painitaan, äänellään, syödään... Ja sitten kun nukutaan niin sittenhän nukutaan. Aika tasapainoista touhua kuitenkin - ei siis mitään ihan päätöntä revitystä "mustilla elohopeoilla" ole. Ruokaan on nyt lisätty kermaviiliä ja jauhelinaa. Maistuvatkin oikein hyvin pentusille. Pentupipanoita ollaan vielä vähän pehmitelty veteen liuottamalla mutta myös lisätty koviakin joukkoon.. Ulkonakin ollaan piipahdeltu vaikkakaan ei kovin pitkiä aikoja kerralla.
Luonteista tällä hetkellä: Pienin tyttö on selvästi pienin. Niin suloinen nallenaamansa kanssa. Pippuria tuntuu silti löytyvän ja painii tasavertaisesti muiden kanssa. Isompi tyttö tällä hetkellä kaikista vilkkain. Sitä ei pidättele enää pentuaitauskaan vaan on jo usein kiivennyt yli ja vaeltelee sitten keittiössämme omasta iloisesta seurastaan nauttien. Korkeampi aitaus on sitten keittiön ovella, joten ei pääse kuitenkaan häviämään koko huoneistoon:) Pihallakin tuntuu tämä viiperö olevan se vikkelin ja koittaa löytää ne isoimmat puskapiilot. Onneksi tämä tyttönen on menossa perheeseen jossa sitä arkivipinää on aika tavalla ja siellä on myös Juudit (Pörrin aikaisemmasta pentueesta) kaverina ja kuria pitämässä. Pienempi poika vaikuttaa aika tasaiselta ja sopusuhtaiselta menijältä. Ja isoin poika tuntuu aika rauhalliselta vaikkakin virtaa kyllä tarvittaessa tästäkin paketista löytyy.. Kuten tiistaina kun pennun tuleva kotiväki oli katsomassa.. Sieltähän tämä "iso" poika tuli itse heidän luokseen ja jaksoi viihdyttää kaikista kauimmin. Ihania ovat kyllä kaikki !
Viime viikolla meillä kävikin isomman pojan ja pienimmän tytön tulevat perheet pentusiaan ihailemassa.. Pentusten aika meillä alkaa olemaan jo loppusuoralla. Vielä parisen viikkoa ja sitten alkavat siirtymään kasvattajan kautta omiin koteihinsa. Ei sitä muuta toivo kun oikein hyviä, turvallisia, rauhallisia, pitkäpinnaisia ja vastuullisia koteja kaikille! Ja aika hyvältä nyt vaikuttaakin pentujen kannalta tilanne:)
8.11.09 Pentuset ovat tänään tasan neljä viikkoisia pikkuisia menijöitä. Luonteista tällä hetkellä voisi kertoa, että selvästi pienempi poika ja isompi tyttö ovat tälle hetkellä vauhdikkaimpia. Pentueen isoin poika on rauhallisin eikä paljoa välitä vaikka toiset kiipeilevät päältä tai vedetään korvasta.. Pentueen pienin tyttö on myös rauhallisen oloinen.. Siis vielä, kaikki voi muuttua taas tämän viikon kuluessa. Ääntä näistä kyllä välillä lähtee kun esim. ovat vapanaana vipeltämässä keittiössä ja kun alkavat väsymään niin sitten sitä mennään ja huudetaan.. Rauhoittuvat kun nostetaan takaisin omaan aitaukseen ja uni tulee sitten nopeasti. Selvästi jaksavat jo enemmän touhuilla vaikka suurin aika vielä meneekin nukkumiseen. Syövät nyt kolmesti lisäruokaa - aika vaihtelevasti tosin eli välillä vähemmän ja toisinaan taas enemmän pennusta riippuen. Tänään vuorossa jälleen matokuuri ja myös ulkona olisi tarkoitus piipahtaa.....
2.11.09
Eilen pennuille tuli täyteen kolmeviikkoa elämää. Meillä oli myös
paljon porukkaa juhlistamassa tyttären syntymäpäiviä. Siirrettiin
pentulaatikko täksi aikaa keittiöstä makuuhuoneeseen, jotta oli edes vähän
rauhallisempaa. Palluttajia silti mukavasti riitti ja hienosti Pörri sekä Jaja
näihin suhtautuivat. Tänään sitten laajennettiin pentuaitausta niin, että
saavat pedin lisäksi myös touhutilaa koska pikkupisuja ja pökäleitäkin jo
tulee lisäruokinnasta johtuen. Paljon vielä nukkuvat mutta jaksavat myös
hetken touhuilla. Toisinaan jo leikkivätkin painien keskenään. Ovat ne kyllä
hassuja pikkuisia.. Ja muuttuvat päivä päivältä vain ihanimmaksi:)
29.10.09 Tiistaina saimme vieraaksemme
poikapennun tulevat ihmiset. Menipä aika nopsasti jutustellessa ja pentusia
ihaillessa. Jaja ja Pörrikin ottivat rennosti. Olipas kiva tutustua uusiin
mitteli-ihmisiin - tästä se sitten lähtee:)
Keskiviikkona aloiteltiin lisäruokinta.. Pientä opetteluahan se vasta on mutta
vähän sinne pikku bandavatsoihin jo upposi pienten kielten lipomana. Myös
matolääkitystä ollaan pennuille annettu.... Eli kiusattu kovasti mutta
onneksi eivät kovin pahaksi näitä ota. Silmät ovat jo auki kaikilla. Kovasti
opetellaan kävelemään. Vähän se on vielä vaappuavaa menoa mutta kehittyy päivä
päivältä. Iltasin otetaan pentusia jo olohuoneeseen taapertamaan.. Vielä ei
kovasti tarvitse perässä mennä mutta eiköhän kohta jo painella
vilkkaamminkin:) Olohuoneessa pääsee myös Jaja pentusia hoitelemaan ja siitäkös
tämä pallero tykkää.... Pentusten nopeaa kehitystä on kyllä ilo seurata.
25.10.09 Pentuset ovat TÄNÄÄN tasan kaksi viikkoisia! Silmät alkavat olemaan auki vaikka sitä onkin hankala erottaa tuosta pikimustasta pikkupäästä:) Pörri ottaa jo aika rennosti mutta huolehtii silti, että pentusilla on kaikki hyvin.
18.10.09 Pentuset ovat tänään tasan yhden viikon ikäisiä. Ovat kyllä reippaita ja ääntäkin lähtee ja paino ei ole tipahtanut kenelläkään missään vaiheessa. Silmät ovat vielä kiinni mutta kovasti ähelletään eteenpäin eikä pienet esteet haittaa mitään. Ääntäkin tarvittaessa lähtee jos vaikka joku on sattunut jäämään ihan jumiin Pörrin alle:) Pörri ottaa aika rennosti. Ei vietä enää koko aikaa pentusten laatikossa vaan käy niitä hoitelemassa ja syöttämässä ja voi sitten huinia ihan muuallakin hetkittäin. Jopa pientä lenkkiä ollaan jo tehty. Kasvattajan kommentti pentusista: "mustaa elohopeaa", eli liikkuvaista sakkia jo nyt:)
14.10.09 Pentuset ovat oikein reippaita ja paino on lähtenyt jokaisella nousuun. Mutta kyllä niitä vaan on vaikea toisistaan erottaa - erityisesti näin kun ei ole moisista pikkumarsuista niin kovasti vielä kokemusta. Ovat kyllä kovasti samannäköisiä tässä vaiheessa kaikki.