Johanna Tammialan koirakoulu.net sivuilta löysin ilmoituksen ja sain kerättyä tarvittavan määrän (7 koiraa) innostuneita koulutukseen tulijoita. Porukalla päätimme koulutuksen sisällöstä ja suurin kiinnostus oli arki- ja perustottelevaisuuteen. Pienenä mausteena myös koiratanssia jossain vaiheessa. Aluksi suunnittelin lähteväni tähän Piksun kanssa mutta kun sain Jajan tokopuolen "kaapattua" itselleni niin otinkin palleron mukaani. Jajan kanssa olen jo ilmoittautunut muutamaa tokokisaan loppukesästä ja vaikkei tämä olekkaan varsinaista kilpailu-tokokoulutusta niin yhdessä tekeminen kuitenkin vahvistaa suhdettamme - toivottavasti:)
Kuvia ensimmäiseltä tunniltamme tästä linkistä !
28.5.07 Viimeinen arkitottistuntimme. Paikalla kaikki seitsemän koiraa ja aiheena tällä kertaa koiratanssia. Tämä siivu kuului siis Suville Jajan kanssa. Itse toimin kuskaajana ja kivahan tätä oli myös katsella. Keli oli kuuma ja sen kyllä huomasi Jajan innossakin. Suvilla oli välillä tekemistä, että sai Jajan edes vähän innostumaan. Pari kertaa se "karkasi" luokseni kesken harjoituksen. Ei nämä kuumat ilmat kyllä saa parasta irti meidän pallerosta. Ensin aloittivat koirien sivulla kulkemisella kummallakin puolella eri vauhdissa. Sitten pyörimistä ja kahdeksikkoa jalkojen ympärillä. Lopuksi hyppyjä jalan yli eri korkeudelta sekä jalan alta ryömimistä. Ja se oli sitten siinä arkitottiksemme osalta. Jatkossa panostetaan tokoiluun ja Suvin&Jajan osalta ehkä agilityyn ja näyttelytouhuiluihin. Vaikka toki jos intoa vaan löytyy niin voidaanhan vielä tällä porukalla omia treenihetkiä ottaa - jatkossakin !
21.5.07 Tällä kertaa olikin kaikki seitsemän koiraa paikalla. Vesisadekkaan ei ollut kiusana vaikka läheltä jälleen pitikin. Nyt oli vuorossa sosialistaminen ja vieraiden ihmisten hyvä tapaista tervehtimistä. Jaettiin porukka niin, että toiset laittoivat koiransa "sivuun" ja kävivät vuorollaan tervehtimässä muiden koiria. Koirat eivät kuitenkaan saa rynnätä, hyppiä ym. vaan vasta luvan saatuaan voivat tervehtiä. Omistaja valmiina heti puuttumaan jos liian innokas käytös alkaa. Ja kovasti sitten kehuttiin ja rapsuteltiin kun koira pysyi rauhallisena. Näitä tehtiin muutamia kierroksia ja sitten vaihdettiin koiria. Tässä ei myöskään pidä mitenkään painoistaa/houkutella koiraa vieraita tervehtimään jos se ei sitä halua. Pakko kun ei ole vieraita tervehtiäkkään ja painostaminen voi lisätä pelkoa - jos siis on pelkoa. Jajallakin on enempi täysin välinpitämättömyyttä eikä sillä ollut mitään hinkua ketään tervehtiä. Toki tuttuja kävi pikaisesti moikkamassa ja se siitä sitten.
Toinen harjoitus oli koirille käsittelyn sietämistä, esim. koiranäyttelyissä, eläinlääkärissä ym. tilanteissa. Turvallinen ote koirasta ja kunnon kopeloinnit kaikilta. Jokaisen käsittelyn jälkeen makupalaa syötäväksi. Ihan hyvin näytti kaikilta sujuvan. Jaja oli lievästi sanoen ihmeissään tämän kertaisista harjoitteista. Selvästi sen mielestä ei tehty yhtään mitään ja odotteli kummissan että koska alkaa jotain tapahtumaan - eikä sitten alkanutkaan. Tein sitten kotipihalla ilman remmiä pienen mutta vauhdikkaan seuraamisharjoituksen, josta vauhdista palkka. Sekä täyskääntymistä oikealle muutamia kertoja. Palkkaus heti käännöksessä. Ihan kohtalaisesti meni.
14.5.07 Maanantaina arkitottistreenit vaihteeksi vesisateessa. Tällä kertaa otettiin vastaantuloharjoituksia. Kaksi koirakkoa kulki vastakkain. Aluksi oltiin vähän kauempana ja pikkuhiljaa ohitukset tehtiin yhä lähempää. Tarkoitus oli, että koirat eivät tuijota toisiaan eivätkä mene moikkaamaan tai räyhäämään. Otetaan sana, joka tarkoittaa ohi menemistä ja tarpeeksi monella toistolla koiran tulisi oppia, että ohi mennään eikä meinata. Paljon kehuja jo katseen pois siirtämisestä toisesta. Koira voi vaikka haistella maata ym. kunhan ei tuijota toista koiraa. Harjoitusvaiheessa olisi hyvä, ettei anneta moikata edes tuttuja koiria. Itse voi silti pysähtyä juttelemaankin mutta koirat pidetään tilanteessa "sivussa". Jajalle tämä harjoitus ei tuottanut ongelmia. Vaikka olenkin sitä välillä päästänyt moikkailemaan kavereita niin nyt pidetään pikkukuuri eikä moikkailla muita. Jaja ei räyhää mutta mieluusti välillä menisi tervehtimään.
7.5.07 ei päästy Jätä-käsky
30.4.07 vappuaatto - ei päästy Katsekontakti ja luotettava luoksetulo
23.4.07 Toinen arkitottis tuntimme Jajan kanssa. Aloitettiin jälleen rauhoittumisella. Kaikki piiriin ja koirat viereen, remmi jalan alta. Johanna teki samalla kyselin miten oltiin kotiläksyjä tehty. Täytyipä tunnustaa ettei paljon mitenkään. Jajalle ei tosin rauhoittuminen olekkaan ongelma. Hyvä sanaa olen yrittänyt vaihtaa nyt "namu" tai "kii" sanaan riippuen siitä kumman palkan meinaan antaa. Mutta tässä vaiheessa harjoitukset ovat olleet enempi omassa pääkopassa eikä vielä käytäntöön siirrettynä:) Koko päivän oli sadellut, joten asfaltti oli märkää ja kylmää. Vaikkei Jajalle ole sade tai märkyys tuntunut vaikuttavan mitenkään, niin nyt huomasin ettei mennyt rauhoittumisesessakaan maahan. Seisoskeli tai istui silti rauhallisena. Meillä ei ollut edes mitään alustaa kuten monilla muilla. Mutta pääasia onkin, että koira on rauhallinen, eikä sen tarvitsekaan maassa olla. Koirahan ei ole minkään käskyn alla tässä liikkeessä.
Tämän jälkeen käytiin läpi vielä eri leikkejä. Eli "namu" tai "kii" olivat meidän leikit.. Kovin kauaa tätä ei voikkaan tehdä koska tarkoitushan ei varmasti ole se, että koira kyllästyy vaan pitäisikin lopettaa leikin ollessa vielä hauskaa.
Sitten jatkettiin "kuunteluharjoituksella". Ensin jotain repimis ym. kiihdyttävää leikkiä, mutta niin ettei koira saa saalista vaan nostetaan viettiä.. Sitten yht.äkkiä saalis selän taakse ja pysähdytään paikoilleen. Odotetaan, että koira ottaa kontaktin odottaessaan, että mitä nyt ? Sitten annetaan jokin käsky. Esim. maahan, istu, sivulle, tänne ym.. Käskyä toistetaan kunnes koira alkaa tekemään liikettä ja sitten annetaan palkka sana esim. "kii" ja jatketaan leikkiä. Tässä ei siis varsinaisesti palkata oikeasta suorituksesta vaan kuuntelusta ja kun nähdään koiran alkavan tekemään oikein se jo palkataan luvatulla leikillä. Tärkeää tässä on, että koira jo tietää mitä käsky tarkoittaa eikä tarvitse niihin enää eleapuja. Itse käytin "maahan" käskyä, joka oli kyllä väärä valinta tässä vaiheessa. Olinhan jo huomannut ettei Jaja tykännyt maahan mennä märälle asfaltille edes rauhoittumisessa. Hyvä minä ! Jaja siis tuijotteli silmiini ihmeissään eikä maahan mennyt kuin vasta eleapua käyttämällä.. Muutoinkin huomaan, ettei tämä aika ole Jajalle mitenkään parasta viriketason kannalta. Iltaisin tässä vaiheessa on jo unten mailla päivän touhuista, joten viritteleminenkin oli tosi vaikeaa.. Muutaman kerran yritin ja palkattahan se touhu jäi.
Hyvät kotiläksyt saatiin jälleen kerran. Olenkin nyt välillä lenkin yhteydessä harjoitellut "kuuntelua" ja kyllähän se kohtuullisesti sujuukin. Olen myös yrittänyt käyttää hyvä-sanan sijaan aina joko "namu" tai "kii" sanaa ihan käytännössäkin. Sitä en tiedä onko sillä vielä vaikutusta mutta harjoitukset jatkuvat. Kysyin myös neuvoa seuraamisen tiivistämiseen. Jaja selvästi jätättää, joka onkin yleinen pienten koirien ongelma, koska ei näe silmiin kovin läheltä. Voi pelätä jalan potkuja tai takin liepeen lepatusta ym. Tähän kuulemma palataan kunhan Jaja oppii nämä palkka-sanat. Pitkäkestoisempaa treenamista varten neuvoi myös, että ensin kannattaa aloittaa repisimillä ja lopuksi siirtyä namuun koska koira harvoin innostuu namun jälkeen enää muista palkkauksista - ainakaan yhtä innokkaasti. En olekkaan vielä mitään pitkiä treenejä ottanut, joten sikseen sillä ei ole väliä ollutkaan. Olen yleensä käyttänyt vain yhtä palkkaustapaa yhdellä pikkutreenillä joka on yleensä ollut kestoltaan max 3 min. Vauhdikkaammissa suorituksissa repimistä ja rauhallisemmissa sekä liikkeiden hiomisessa namua. Ei kovin vääriin ilmeisesti tässä vaiheessa onneksi.
16.4.07 Kokoontui ensimmäinen "kaveriporukka" perustottisryhmämme Johanna Tammialan ohjauksella. Kaikki seitsemän koiraa paikalla. Hanna handlasi Robbieta tällä kertaa omistajan ollessa estyneenä. Kiitos Annelle kun otti kuvia. Ihan ensimmäinen harjoite oli "rauhouttuminen". Eli porukka piiriin, koirat sivulle, remmi jalan alta. Ja siinä sitä sitten nököteltiin Johannan kertoessa samalla rauhoittumisen merkityksestä. Tämä ei tuottanut mitään hankaluuksia Jajalle. Tuntuukin, että mitä isompi hulina sen rauhallisemmin se osaa olla. Tunti melkein tässä meni. Sitten otettiin leikkimistä. Eli tarkoitus olisi löytää se paras palkkaus koiralle ja testata erilaisia leikkejä. Repimista, takaa-ajoa, namupalkkausta, laumaviettiin perustuva leikki ilman apuvälineitä ym. Tähän on jo tullut jonkunlaiset rutiinit. Käytän nopeissa suorituksissa tumpun repimistä (tumpusta yllättäen on tullut se hauskin lelu - muut lelut kun pyörii jatkuvasti lattiallamme) ja liikkeiden hiomisessa tai uuden opetuksessa namuja.. Pitäisi myös yhdistää joku käsky esim. "namu" kun käyttää sitä ja esim. "kii" kun revitään. Tämä ei oikein multa luonnistu. Kyllä se leikki/namu tulee yleensä "hyvä" sanan jälkeen, joka tarkoittaa onnistunutta suoritusta.. En sitten tiedä miten tarpeelllistä se olisi vaihtaa? Saatiin myös PITKÄ sähköpostiviesti kotiläksyistä ja näiden kahden edellä mainitun tärkeydestä ja merkityksestä. En ole kyllä yhtään ehtinyt harjoittelemaan (mahdanko ehtiäkkään).