Leena Välimäen tokokurssi
7 krt / 8.6.-10.8.09 klo 18.30-19.30 (5 koirakkoa)
1. 8.6.09
Keli hyvä ja paikkana Kupittaan ruohopuisto. Häiriöitä ainakin kerrakseen kun takana pelasivat pojat palloa, edessä kulki kävelytie ja sen toisella puolella myöskin pojat pallojensa kanssa.
Ja mikä huippua, aloiteltiin tunnariharjoituksella. Se meidän täyden nollan liike. Ensin jokainen teki omaan tahtiin pelkkää "oman" piilottamista noin 10 metrin matkalta. Piilottelin pari kertaa puun juurella olevaan ruohomättääseen. Jaja lähti reippaasti ja ihan oikeesti käytti nenäänsä jotta sen löysi.. Wau! Yhden kerran otin ruoholle niin että peitin oman revityllä ruoholla. Ja löytyi jälleen..
Sitten tulikin se vaikeampi osuus. Leenalla oli pyöreä alusta johon oli kiinnitetty kuusi kapulaa. Ja sitten käytiin viemässä sinne se "oma" joukkoon. Tätä ennen kyselin vielä että miten sitten toimitaan jos tuo väärän... Leena oli vähän ihmeissään, että eihän niin saa käydä. (ei tietenkään jos ne väärät on naulattu kiinni, mutta kun mulla ei moista lautaa vielä ole) Joko kapulat ovat kiinni tai siinä välissä on verkko niin ettei voi tuoda väärää. Tunnareita ei myöskään saa säilyttää pakkasessa niinkuin olen tehnyt.. Eli se yksi oma ja pino vääriä on myöskin ollut huono homma. Ennen tätä liikettä sanoinkin että me ollaan koitettu vähän sekalaisesti kaikenlaista eikä olla edistytty mihinkään päin.. Että enempi on tainnut olla haittaa kuin hyötyä näistä omista harjoitus-yrityksistä sitten kuitenkin.. Nyt jatkossa koitan varmistaa ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin se yksi ja ainot oma. Muut eivät irtoa...
Eli Jaja sivulle, kävin viemässä "oman" ympyrän reunalle ja sitten käsky. Hienosti Jaja lähti ja kun koitti ottaa väärän eikä se noussutkaan niin tuli sitten ilman kapulaa sivullen. Uudestaa "oma" ja taas lähti vauhdilla - eikä tuonnut yhtään vaikka haistelikin aikansa. Jne... Lopulta Leena avusti Jajaa ja aikansa mietittyään lopulta oman toikin. Siitä palkkaus ja lopetettiin harjoitus. Tätä pitää nyt ihan oikeesti jotenkin päästä jo harjoittelemaan pikkuhiljaa...
Harjoiteltiin hetki myös tunnariliikkeen alkuosuutta. Eli Jaja perusannossa ja itse käännyn vastakkaiseen suuntaan Jajan sivulla. Näinhän kisassa sitten tehdään kun itse ei saa nähdä mihin tuo oma laitetaan, jottei missään tapauksessa itse anna mitään apuja koiralle tuon kapulan etsimisessä. Ja selvästi helpompi on kääntyä vasemman kautta koska helposti oikealle käännyttäessä Jaja lähtee seuraamaan. Tätäkin pitää tietysti harjoitella. Eipä olla vielä ennen tätäkään tehty.
Seuraamisesta pelkästän suoraan menoa, täyskäännöstä ja pysähtymistä. Sanoinkin heti alkuunsa, että Jaja edistää mutta pidän sitä kuitenkin parempana kuin taakse jäämistä tai ihan oikeaa paikkaa, jotta näen sen vaikka katsonkin mahdollisimman eteen. Leenan mielestä se oli ihan ok koska pystyy näin pitämään kontaktin. Huono puoli on tietysti se minkä kyllä tiedänkin, että perusasennot pysähdyksissä menevät helposti vinoon ja eteen.. Nyt pitäisi harjoitella auttamista käsiavulla pysähdyksessä. Ja miten se onkaan taas vaikeaa kun on jo tottunut olemaan käyttämättä mitään lisäapuja. Mutta nyt hetkeksi pitänee tarkentaa tuota pysähtymispaikkaa.
Liikkeestä istuminen. Tätäkin pitänee harjoitella enemmän koska ensin vaikutti että istahtikin mutta kun palasin niin olikin seisomassa. Hinkattiin muutamia kertoja. Sitten otettiin rivissä vuorotellen. Ja onnistui kyllä.
Lopuksi maassaloa ihan kokeenomaisesti Leenan käskytyksellä. Vaikkakaan aika ei ollut läheskään se neljä minuuttinen, mikä oli ihan hyväkin näin alkuharjoituksissa. Puun taakse piiloon ja sitten Leenan käskytyksellä palattiin koirien sivulle. Ja vielä istumaan nousu. Ja onnistuihan se!
Olipas kivat treenit...ihanaa kun vaan voi mennä ilman että tarvii aina itse miettiä koko treeniä. Seuraava vasta parin viikon päästä, joten tässä on hyvää aikaa itsekseen harjoitella näitä omin päinkin..
2) 22.6.09
Paikalla jälleen kaikki viisi koirakkoa. Keli hyvä. Itse olin tosi väsynyt ja se jäi harmittamaankin kun ei oikein jaksanut kovasti innostaa sitten Jajaakaan..
Lähes koko aika otettiin luoksetulon pysäytyksiä. Tällä kertaa vähän eri tavalla mikä on aina hyvä kun saa uusia vinkkejä vanhojen liikkeidenkin kanssa. Eikä tuo luoksetulo pysäytyksineen ole mitenkään pikkujuttu myöskään.. Neljä merkkitolppaa paikoilleen. Namukeppu takapalkaksi perusasennon taakse. Jätin Jajan ja kutsu "tänne". Meinasi samantien nappasta ensin palkkansa mutta toinen rääkäisyni esti moisen aikeen:) Jaja tuli ja siitä vapautus-käsky "namu" juoksi hakemaan palkkansa. Toisella kertaa menikin sitten jo paremmin.
En oikein enää muista missä järjestyksessä näitä sitten otettiin. Mutta tehtiin myös niin että takapalkalla, pyydettiin luokse, sitten maahan ja siitä palkalle. Välillä maassaolosta vielä sivulle, josta palkalle. Jne.... Eniten taidettiin hinkata takapalkkausta luoksetulon pysäytyksessä. Eli Lentsu lisäsi aina palkkaa kuppiin. Minä kutsuin "tänne" ja pysäytys josta vapautus palkalle jne.. Jaja ei pysähdy heti, minkä tiesinkin. Valuu ja valuu...Maahanmeno sujuu paremmin. Jälkikäteen mietinkin että olis pitänyt olla paljon lähempänä tässä pysäytyksessä myös seisomaan jäämisessä.. Pitänee tällä tavalla harjoitella lisää vaikkakin tässäkin sitten tarvitaan sitä auttavaa kättä lisäilemään makupaloja. Vähän epäselvää minulle on vielä kumpaa käytän pelkkää käskyä vaiko käsimerkkiä. Nyt vähän sikinsokin kumpaakin kun tuntuu ettei oikein kumpikaan tehoa..
Kaukokäskyjä kaikki yhdessä "kentällä" ollen. Istumaan ja maahan menoa sujunee. En niitäkään ole ottanut kun pari liikettä ja palkkaus. Välillä pelkästä istumaan noususta palkkaus. Ylös-nousut harjoittelua edelleen ja tehdään niitä läheltä. Lentsun ollessa katsomassa liikkeitä niin mutisikin tuosta ylösnoususta jossa Jaja edisti. Olen jo kerran vaihtanut tyyliä ja nyt sitten palataan jälleen siihen mistä lähdettiinkin. Eli käden viemistä etujalkojen alle....
Lopuksi paikallamakuu porukassa.. Sujui!
Sain kommenttia harjoitella tulemaan kehään ilman remmiä.. Jups, vapaanahan nämä kaikki liikkeet tehdäänkin. Aivot olivat kyllä jo ihan muusia tuossa vaiheessa ja maahanmenossa irroitin remmin vasta rivissä ollessamme.
Häiriötä ei ainakaan jälleen kentältä puuttunut. Tehdään nämä harjoitukset aika pienellä ruoholuiskalla, toisella puolella kävelytiä, toisella hiekkapelikenttä. Ja sitten siihen tuli vielä joku junnuporukka treenejään pitämään - siis samalla pienelle kentälle missä me olimme. Pojat siinä juoksentelivat edes takas, ottivat monet pallot joita potkiskelivat.. No eipä se onneksi Jajaa mitenkään haitannut. Taisi haitata enempi koirakoiden emäntiä kun itse koiria.. Hyvää häiriöharjoitusta tosiaan.
Mutta olimpa tällä kertaa itse TOSI väsynyt.. Sikseen jäi harmittamaan koko treenit.
3) 29.6.09
Kuuma ilta jälleen.. silti oli pirteämpi meininki tällä kertaa. Harjoitteluvuorossa ruutu.
Ensin lähetys ruutuun, jossa namukeppu. Koska Jaja ei nähnyt tuota namun laittoa - Lentsu sen sinne ruutuun vei, niin ruudun löytäminen oli pienen haahuilun takana. Toisella lähettämällä menikin vauhdilla, enkä ehtinyt edes käskyä antaa kun Jaippi juoksi namukepulle.
Sitten harjoiteltiin kosketusalustaa, joka oli pakastepurkin kansi tällä kertaa. Ei olla yhtään tämmöistä otettu ja menikin kumman hyvin. Ensin esiteltiin tuota kantta, sitten lähetys "okey" ja heti kun oli purkilla niin namun heitto. Jne.. Kumman äkkiä hokas tämänkin idean. Sitten tuo kansi vietiin ruutuun. Nyt harjoiteltiin sitä, että miten koira saadaan ruutuun jos se onkin jäänyt ruudun sivuille, taakse tai eteen. Yksi lisäkäsky kun on vielä sallittua tässä vaiheessa. Jaja ruudun sivulle, näytettiin purkin kantta ruudussa ja käsimerkillä ja käskyllä "mene" ja sinnehän meni. Sitten toiselta sivulta, taakaa käskyllä "tänne" ja pysäytys.. No mutta kun meillä ei tuo pysäytys vielä suju niin venähti sekin. Ruudun edestä meni kuitenkin taakse päin "mene" käskyllä.. Näitä on ihan kiva ottaa mukaan harjoitukseen - vaihtelua tähänkin liikkeeseen.
Otettiin myös pari kertaa ruudun loppuosaa eli ensin jätettiin ruutuun seisomaan. Kaukaa "maa" käsky ja Lentsun käskytyksellä kohti Jajaa, käännös vasempaan ja paluu, jolloin luoksetulokäsky. Sitten sama mutta käännös oikeaan, Jaja nousi seisomaan ja uusi "maa" käsky, jonka jälkeen loppuosa meni oikein hyvin. Tätäkin pitänee harjoitella.. Ruudussa on monta eri kohtaa joita pitäisi harjoitella erikseen.. Tästä taas jatketaan..
Lopuksi maassaolo - sujui!
Tästä treenistä jäi hyvä mieli.. Olen nyt tehnyt pihalle ruudun joka päivä vähän eri kohtaan.. Harjoitellaan ihan pikkiriikkisiä tuokioita aina välillä...
Myös kaukokäskyjen "ylös" nousuja harjoitellaan pieniä hetkiä kerrallaan.. Tänään jo tuntui että alkaisiko Jaippi jo pikkuhiljaa tajuamaan tämänkin idean.. Läheltä kuitenkin vielä tätä tehdään mutta ei tarvitse kuitenkaan kättä kovin lähelle enää viedä käskyä annettaessa. Jatketaan...
Seuraava Lentsun treeni vasta 20.7.
4) 20.7.09
Parin viikon tauon jälkeen jälleen treeniä Lensun malliin Kupittaalla.
Viikko tätä ennen lomailtiin vuokramökillä ja siellä ei muuta tokoon liittyvää tehty kuin tunnarin pohjustusta metsän kepeillä ja kävyillä. Eli pitelin hetken kädessäni, sitten Jaja sivulleni. Heitin kepin/kävyn suht lähelle, jotta itse näin mihin se meni mutta Jaja ei nähnyt koska olin sen edessä. Käsky "oma" ja siitä lähti etsimään. Nenä vaan tuhisi kun kulki haistellen tuota omaa etsien. Ja joka kerta sen myös LÖYSI !! Joskos tämänkin liikkeen idea pikkuhiljaa vahvistuu meillekkin::)) Eikä niitä oikeita tunnarikapuloita ei edelleenkään ole tehtynä..
Tällä kertaa vuorossa hyppy- ja metallinoudot. Jouduimmekin sitten kummassakin ensimmäisenä parina näyttämään kun uskalsin sanoa, että nämä ovat jotensakkin hallussa..
Hyppynouto: Tämä on tosiaan sujunut ihan hyvin. Käskynä olen käyttänyt pelkästään "hae". Onhan siinä se hyppy sitten välissä mutta se on aina mennyt siinä ohessa. Pääliike on se kapulan hakeminen ja palauttaminen.
Nyt olen testannut sitä että ollaan esteen sivussa, jolloin jaja suoraan myös näkee kapulan. Ideana siis se, että vaikka heitto menisi sivuun niin Jaja silti tekisi hypyn siinä välissä.. Tässä kohdin on pitänyt vaihtaa myös käskyt "hyppy,hae"... Nyt sitten sähläsin heti aluksi näiden käskyjeni kanssa. Selitin asian myös Leenalle, jonka nettisivujen mukaan tämän käskytyksen muutinkin. Otetiin uusiksi ja Leena oli sitten kuitenkin sitä mieltä, ettei Jajan kanssa tarvis käyttää kuin yhtä käskyä - hyppy. Sitten taas jatkoin sähläämistäni eli käytin käksyä "hae" jota olen ennenkin tässä käyttänyt. Jatkettiin vielä käskyllä "hyppy". Kaikilla Jaja kyllä toimi.
Suurin ongelma tässä on palautus, jossa Jaja jää vähän vinoon eteen. Eli sama homma kuin seuraamisen istumaan jäämisissäkin. Eli Jaja jää sen verran eteen että näkee kasvoni. Tätä me jatkossa harjoittelemme lisää jättämällä kapulan Jajan eteen ja siitä pyydän "hea". Eli ei harjoitella kovasti koko noutoa vaan enempi tuota pelkkää perusasentoa palautuksessa. Ollaan kyllä näitä jo harjoiteltukkin lähinnä sisällä kun ei voi kunnolla kapulaa heittääkään.. Leena myös halusi katsoa teenkö itse jotain väärin kun Jaja jää vinoon. Mutta ei kyllä keksinyt mitään (ihme kyllä) joten näitä pelkkiä luovutuksia harjoitellaan ja voin käyttää kunnolla myös käsiapua tuon oikean paikan löytämiseksi..
Metallinouto otettiin vain kerran koska se sujui.. Ogelmana jälleen tuo luovutuksen vinous. Eli sama homma kuin edellä..
Ennen maassaloa tehtiin nyt ihan ensimmäistä kertaa tuo luoksepäästävyys tai juoksutarkastus vai mikä se nyt tässä luokassa onkaan eli mentiin "kehään" Leenan läpikäydessä koirat. Tämä on myös tosi hyvää harjotusta ja kysyinkin että voiko itse koiraan tässä koskea tukien ja voi toki.
Lopuksi jälleen niin kuin aina maassaolo, joka sujui myöskin niin kuin aina.
5) 27.7.09
Keli jälleen aurinkoisen lämmin. Oltiin paikalla tuttuun tapaan ajoissa. Kyselin Leenalta kun Jaja ei pysähdy kunnolla luoksetulossa vaan venyy ja venyy... eikä tunnu takapalkkausta oikein tajuavan. Että ollaanko vaan harjoiteltu liian vähän vai miten tulisi jatkaa? Oli sitä mieltä, että kannattaa vaihtaa jälleen heittämään palloa. Mutta kun pallo ei Jajaa palkkaa niin vaikka lihapullaa. Ainakin 10 heittoa ja sitten pysäytys. Tähän tyyliin sitten pitänee jatkaa jälleen...
Tällä kertaa vuorossa erilaiset maahanmenot. Näitähän on monessa tokoliikkeessä kuten maassaolo, ruutu, kaukokäskyt, luoksetulo, liikkeestä maahan (olikohan vielä jotain muutakin).. Ihan kohtalaisesti sujuivat.
Mutta sitten se vaikea osuus - peruuttaminen. Olen seuraamisesta harjoitellut muutaman askeleen peruuttamisia. Sujuvat jotenkuten. Mutta en ole koskaan harjoitellut niin, että Jaja on edessäni ja sen pitäisi peruuttaa minusta pois päin.. Tämä olikin TOSI vaikeaa.. Jaja istahti tai meni sivuun. Ajatuksena tässä on, että jos ruutu-liikkeessä jääkin ruudun eteen niin tuolla käskyllä sen saisi pakittamaan oikeaan kohtaan. Olin tästä kyllä ihan pihalla, joten eipä ihme että niin oli Jajakin. Välillä kieri tai jäi selälleen jalat pystyssä maahan makaamaan:) Paljon harjoitusta tähän tarvitaankin.
Maassaolo sujui jälleen hyvin vaikka tällä kertaa Leena oli siinä koirien edestä myös kävellyt. Oli vaan katsonut ja pysynyt paikoillaan.
Ja nyt sitten Jajalle alkoivat JUOKSUT !!!! Luulin ja toivoin niiden alkavan vasta lähempänän syyskuuta... Mitenköhän meidän Lentsun tokotreenien nyt käy?
6) 3.8.09
Tällä kertaa saatiinkin sadetta.. Tosin onneksi juuri ennen ja sitten jälkeen, joten ruohokenttä oli mukavan märkä:) Kaikki viisi koirakkoa olivat paikalla. Onneksi yhdellä toisellakin parilla oli juoksut, joten oltiin sitten jakauduttu niin, että juoksuiset olivat kävelytien toisella puolella ruohokentällä.
Aloiteltiin pienellä "kilpailulla". Mikä koirakko suoriutuu jostain kaukokäskyn liikkeestä pisimmältä matkalta... Ensin me teimme istumisesta maahan menon. Taisi tätä liikettä moneet muutkin suosia ja voittajia taisi olla monta. Eli matka oli oikeesti paljonkin pitempi mitä kisassa. Sitten piti keksiä seuraava liikevaihto. Jajalle helpoimmat on selvästi maahanmenot enkä sitten tajunnutkaan ottaa seisomasta maahanmenoa vaan otimme maasta istumaan nousun.. Tiesin, ettei kovin pitkältä matkalta ehkä sujuisi ja pidän kuitenkin tärkeämpänä liikkeen onnistumista kun tämän kisan "voittoa". Ja liike onnistuikin - voitosta viis:)
Sitten käytiin kaksi liikettä läpi kisamaisesti, niin että ensimmäistä ei palkattu kuin kisanomaisesti (eli ei namilla/lelulla). Ja toisen jälkeen rauhallisemman palkkauksen jälkeen myös isommin.. Meille Leena antoi liikkeiksi liikkeestä istumisen ja metallinoudon.. Pohdin sitten että tuo istuminen on helpompi ja onnistuu varmemmin kuin metallinouto, joka nyt taas tuntuu tökkivän jostain syystä. Ja mieluummin sitten palkkaisin vaikeamman onnistumisesta kuin helpon.
Liikkeestä istuminen - sujui hyvin. Sanalliset palkkaukset. Tästä siirryttiin kisanomaisesti seuraavaan liikkeeseen. Metallinouto - eikä se sitten sujunutkaan..Tämän kyllä aavistinkin.. Jatkettiin kuitenkin sitten leikin omaisesti jotta sen kuitenkin lopulta minulle antoi. Tätä me nyt jälleen koitetaan saada kasaan, eli pelkkiä palautuksia läheltä ja iso palkka.
Leena oli sitä mieltä ettei kukaan läpäissyt tätä testiä.. eli hän halusi katsoa miten me kiitämme koiriamme liikkeiden välillä. Kaikki olivat liian hillittyjä hänen mielestään.. Kyseltiinkin että kun ohjeissa lukee että vain "hillitty kiittäminen" on sallittua, että mitäköhän se oikeesti sitten tarkoittaa.. Leenan mielestä vasta evl-luokassa siirrytään hillitympään ja että kyllä ne tuomarit sitten sanovat jos on liian riemukasta kiittämistä. Joten nyt pitää harjoitella kuitenkin vähän iloisempaa ja palkitsevampaa kiitoksen antamista. Hyvä homma!
Sitten otettiin tunnari ihan kisamaisesti. Tätähän me ei olla harjoiteltu kuin siellä Alastaron mökillä keppien ja käpyjen kanssa. Jolloin kyllä toikin aina oikean. Sanoinkin sitten Leenalle, että on kyllä taivaan ihme jos tämä meiltä onnistuu.. Jaja perusasentoon, pidin kapulaa muutaman sekunnin. Käännyin vastakkaiseen suuntaan Jajan pysyessä paikoillaan (kerran ollaan tätä harjoiteltu viikkoja sitten ja tuolloin aluksi koitti aina lähteä sivulla seuraten käännöksessä mukaan). Leenan käskytyksellä käskytin Jajaa. Sinne se pinkaisi ja haisteli kyllä järjestyksessä muitakin mutta NOSTI VAIN OMAN ja toi luovuttamaan sivulleni.. EI HITSI VIE..... Leenakin totes että sehän meni kympillä !!
Että semmottis meidän varma nollan liike... On tämä kyllä ihmeellistä touhua::)) Voi Jaippi daippi duu...kun vaan keksii miten saa oikean idean opetettua niin kyllähän sitten vaan sujuu.. Tuo nenän käyttö tässä on ollut meillä se ongelma kun ollaan aluksi harjoiteltu tunnarin esim. lelukasasta hakemista.. Kyllähän jaja sitten on oppinut tunnistamaan tuon kapulan kaikkien muiden sälien joukosta.. Mutta eipä siinä ole nenää tarvittu.. Huh heijaa - nyt käyttää nenäänsä ja loistavasti! No se tästä hehkutuksesta....seuraavalla kerralla voi taas mennä ihan toisinkin. Mutta kyllä tuntui hyvältä! (varsinkin kun ne kapulat on edelleen tekemättä)
Lopuksi maassaolo. Sujui !
7) 10.8.09
Ja tämä olikin sitten seitsemäs ja viimeinen kurssituntimme. Ja kolmas perättäinen päivä Kupittaalla... Jaja se vaan innokkaasti mukana!
Aloitimme merkki-harjoituksilla. Näitä ei ollakkaan Jajan kanssa tehty (on vasta evl-luokassa). Merkki n. 10 metrin päähän. Jaja sivulle ja kävin "merkkaamassa" tuon merkin taustan hyppimällä.. Sitten paluu Jajan sivulle ja käsky "merkki".. Siitä ponkaisi - käsky "paikka" ja palkkaus.. Toisella kertaa Jaja jo ennakoi, joten olin hiljaa niin kauan että lähti uudestaan eteenpäin, jolloin voin antaa tuon "paikka" käskyn ja palkan. Tässähän on tärkeää että liike tehdään käskystä niin kuin kaikessa muussakin..
Sitten kosketusalusta-harjoituksia, johon yhdistettiin merkki. Nämä tehtiin läheltä ja harjoiteltiin merkiltä alustalle sivulle lähetystä.. Ihan hauskasta tämäkin touhu ja kumman äkkiä alkoikin sujumaan..
Lopuksi jokainen esitteli yhden tempun koiransa kanssa.. Ja sitten jokaisen tuli harjoitella kaikki nämä viisi temppua, jotka toisille esitettiin.. Jaja teki selkään hypyn minun ollessa polvillaan maassa. Jajalle nämä kaikki temput: takajaloilla ympäri pyöriminen, sivulta pyörähtäminen, ryömiminen, jalkojen lapi kahdeksikko ja selkään hyppääminen olivatkin jo tuttuja.. Joten eipä siinä paljoa harjoituksia tarvittu kunhan käytiin ne läpi ja HAUSKAA oli.
Nyt Jaippi on saanut huilia pari päivää.. Sitten aletaan miettimään taas treenailuja.. Ja olen nyt uskaltanut jo parista kisastakin kyselemään....hui....