Leena Välimäki tokoilua 22.8. ja 12.9.07
Keskiviikkona 22.8. Kupittaalla mätsäri ja samalla Leena Välimäen johdolla pienimuotoinen pystisporukan oma möllitreeni. Jaja kierteli iloisesti Kupittaalla muiden koirien ja ihmisten välissä. Mutta kun lähestyttiin treenikavereita ja nähtiin ekat pystikset niin jopas Jajan into lopahti. Korvat luimuun, häntä roikahti ja suunta pois ja äkkiä. Voi harmi ! Oltiin hetki, ei tervehditty koiria.. Mentiin pois - tultiin takas - mentiin pois - tultiin takas.. Onneksi siinä oli aikaa ennen kunnon treenin alkua. Leikittiin vähän ruohokentällä jossa treenit pidetään, eikä yhtään moikattu muita pystiksiä vieläkään. Kerroin tästä ongelmastamme myös Leenalle. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä että leikit vasta treenin jälkeen ja kaikista pahinta mitä voi tapahtua on, että kesken liikkeen siihen tulee toinen koira. Niinpä niin... Voi anteeksi pieni Jaja palleroinen minkä olenkaan sulle tehnyt....
Ensin luoksepäästävyys, joka meni nappiinsa. Jaettiin maassaolossa porukat vähän tason mukaan kahteen ryhmään. Oltiin ekassa porukassa ja päästiin Jajan kanssa reunimmaiseksi. Maassaolo meni hyvin. Tämän jälkeen meidän vuoro oli viidententenä, joten ehdittiin hyvin rauhoittumaan ennen omaa vuoroamme. Istuskelin nurmella samalla suorituksia katsellen. Jajakin lopulta rauhoittui viereeni/syliini vaikka muutamat pystikset omaa riehuleikkiään pitivätkin. Tämä teki tosi hyvää Jajalle. Toivottavasti luottamus taas pikkuhiljaa heräilee. Muutaman kerran siinä käväisi koira, mutta estin niiden tulon Jajan luokse. Eikä Jaja näistä mitään välittänytkään vaan jatkoi huilaamistaan. Hyvä ! Käytiin välillä katsomassa mätsäritilannetta, jossa Hanna handlasi siskon Kissi-cottonin (pun). Siskoni Mimi-seropin (sin) ja Vellu Piksua (sin). Piksukin pääsi tällä kertaa mukaan vaikka tassut edelleen vaivaavat. Siksi tuo sininenkin tuli kun klenkkasi kolmella koivella ja lopettivatkin sitten tähän ekaan kierrokseen. Vähän vaihtelua Piksulle kuitenkin muusta viis.
Remmiseuraaminen meni kohtuullisesti mutta vapaana ei sitten oikein mitenkään. Täyskäännöksessä jäi ihan jälkeen. Tähän sainkin ohjetta, että jatkossa teen täyskäännöksen oikealle kääntymällä, jottei Jaja jää yht.äkkiä yksin vaan tulisi sivullani kulkien myös kääntyessä. Näin siis jatketaan.. Liikkeestä maahan ja paikka kohtalaisesti. Luoksetulossa Jaja jälleen teki pienen hypähdyksen osuen reiteeni. Tästä kun kyselin, niin Leena oli sitä mieltä, ettei nuoren koiran intoa kannata tässä kohdin mitenkään rajata. Yhden pisteen menetys tuosta ei haittaa. Yleensä into jossain kohdin vähenee sen verran, että tuo hypähdyskin tulee pienemmäksi. Ja jos ei niin hänellä on kuulemma tähän sitten vinkkiä.. Nyt siihen ei kuitenkaan kannata mitenkään puuttua. Hyppy onkin se meidän epävarmoin liike. Joko ei lähde heti tai sitten jää estettä haistelemaan. Nyt tehtiin liike niin, että palkkasin heti kun lähti ekasta käskystä. En siis kävellyt sivulle vaan heitin lelun saman tien kun oli hypännyt. Otettiin sitten vielä oikea suoris päälle ja se menikin ihan hyvin. Leenalta saatiin ohjeeksi, ettei kauheesti näitä enää hinkattaisikaan.. Eli pikku muistutukset lenkkien yhteydessä kuulemma riittävät - kai...
Kaikkien tehtyä oman liikesarjansa Leena vielä yhteisesti mainitsi, että jatkossa jos yhdessä treenaillaan niin ensin treeni sitten leikki. Näinhän sen on mentävä. 12.9. käydään tarkemmin kunkin koirakon osalta liikkeitä läpi. Jokainen tekee oman suunnitelmansa mitä haluaa treenailla. Taidetaan ottaa siihen enempi jo avo-liikkeitä.
Keskiviikko 12.9. Kupittaalla: Löysäilty ollaan ja siksi olikin eilen kiva pitkästä aikaa lähteä treenailemaan. Mitään odotuksia taidoille ei sitten tietystikkään paljon ollut. Mutta kun oli se toinen Lentsun tokoilta niin pitihän sinne mennä kuulemaan/katsomaan/kokeilemaan. Mentiin siis Kupittaalle ja paikalle tulivatkin lähes kaikki pystistreenailijat. Kelikin oli oikein mukava ja aurinkoinen vaikka aika tuulista olikin. Jajan juoksun takia meidän piti pysyä eri paikassa muista ja oman vuorommekin oli vasta toiseksi viimeisenä. Mutta eipä tämä meitä mitenkään haitannut kun ollaan muutoinkin totuttu omissa oloissamme olemaan treenien aikana.
Leena aluksi kyseli, että mitä liikkeitä meidän on tarkoitus harjoitella. Kerroin seuraamisen olevan tällä hetkellä se kaikista hankalin. Varsinkin hölkkäosuuden jälkeinen täyskäännös. Tämä kun ollaan nyt kisoissa tehty juoksemalla kuin kehästä ulos ja kehän laidalla tehtävä täyskäännös tuntuu menevän vähän ohi Jajalta. Kontakti siis herpaantuu ja jää taakse.. Tuleehan se sieltä sitten mutta pisteitä ropisten.. Tähän Leena vaan tokaisi, että tätä ehtii vielä myöhemminkin harjoittelemaan. Ja ne kaksi muuta, joita tähän ajattelin ovatkin avo-liikkeitä eli noutoa ja kaukokäskyjä. Ja näitä sitten tehtiinkin.
Mukanani oli tunnarikapulan tapainen tikku, jolla olen muutamia kertoja noutoja (ilman perusasentoja) ottanut. Piksun kapula on aika iso ja painava ja sillä ollaan ainoastaan pikkuisen nostamista ja luovuttamista testailtu. Miten hyviä vinkkejä tähän sainkaan. Olen itse kiirehtinyt tuon kapulan ottamista Jajan suusta, josta sitten palkkaus. Eli olen tavallaan palkannut irrottamisesta vaikka pitäisi siitä pitämisestä palkata. Eli jatkossa kehut ja palkan heittäminen maahan ENNEN kuin kapula irtoaa. Tätä palkan heittoa pikkuhiljaa pidennetään, jolloin kapulan olisi tarkoitus alkaa pysymään suussa hetki-hetkeltä kauemmin. Mutta olipas tämäkin vaikeaa itselle kun ihan väkisin yritti aina napata kapula ennen kuin se ehti maahan.... Ei siis enää sitä tyyliä.. Jaja pysyy aika hyvin sivulla ja odottaa käskyä "hae", juoksee kapulan luo ja tuo sen.. Nyt jatkossa pyydän myös sivulle, josta saa palkkauksen vaikkei niin perusasennossa tai kauan vielä kapulaa pitäisikään.. Hyvät vinkit siis jatkoa ajatellen.. Tästä pikkuhiljaa eteenpäin.
Kaukokäskyjä ollaan aloiteltu sisällä ja yhden kerran ollaan tehty pihalla n. kolmesta metristä ennen tätä treeniä. Ei siis mitenkään varma tämä liike, jonka Leenalle sanoinkin. Otettiin tämä noin kolmesta metristä vaikka ajattelin ensin ottavani vielä lähempää koska olihan tässä vähän enempi häiriötä (paikka, muut koirat) mitä sisällä tai kotipihalla. Mutta hyvinhän se meni. Jaja teki joka liikkeen heti "is - maa - is - maa". Eikä myöskään yhtään ei edistänyt liikkeitä vaihtaessa. Tuli sitten tehtyä koko avo-sarja ja ilman palkkausta vielä. Leenan ohjeena olikin, että tässä kannattaa aina käyttää palkkausta koska se on llähes viimeisiä avossa, jolloin koira voi olla jo aika väsähtänyt ja kyllästynyt ilman palkkausta tapahtuviin liikkeisiin. Ja tokihan palkkausta paljon käytänkin mutta hauska nähdä, että noinkin hyvin oli tämä jo hallussa.
Sitten otettiin paikallamakuu kahdessa erässä, jottei Jajan juoksu kovasti uroita häiritsisi:) Neljä koiruutta riviin ja maahan. Jaja pysyi koko tarvittavan ajan jälleen kerran. Sain Lentsulta ohjeeksi aloitella piilossa oleminen väärinpäin. Eli ensin normaalisti näkyvillä ja ennen paluuta sivulle - käynkin piilossa. Näin siis jatketaan tätä harjoittelua..
Luulin sitten treenien loppuneen ja annoin Jajalle kaikki herkut syötäväksi sekä ruoan vielä päälle. Sitten tajusin, että treenithän vielä jatkuu. Eli alkoikin toinen kierros. Voihan rähmä sentään meikäläistä jälleen kerran. Omalla vuorolla en sitten voinut muuta kuin tunnustaa asia Leenallekkin. Ja nyt tämän päälle olisi pitänyt sitä seuraamista testata. Vastasinkin, että eipä taida onnistua enää tässä vaiheessa, vatsa herkkua pullollaan. Testattiin silti ja heti alkuaskelilla Jaja jätätti eikä pysynyt kontaktissa. Ei siis edes muistuttanut seuraamista ja sanoinkin, että jätetään tämä vaan tähän. Leena meinasi myös, että juoksulla voi olla oma vaikutuksensa, eikä tätä tosiaan kannata nyt treenailla. Eiköhän taas palaudu mieleen tämäkin touhu (toivottavasti).. Sen verti sain myös itse ohjetta tulevaan, että kun liikkeenohjaaja sanoo "käännös oikealle" niin se ei tarkoita vasemmalle minne minä jatkuvasti käännyin. Että semmottis:)
Ja ihan lopuksi vielä pieni kevennys. Koira jätettiin istumaan määrätylle paikalle. Itse käveltiin lähemmäs hyppyä (tai hypyn taakse), josta lupa lähteä tulemaan ja hyppy-käskyllä hypystä suoraan namukepulla. Agilityssä varmasti vähän samaa tyyliä ja sujuikin kertaheitolla Jajalta. Tässähän tule samalla harjoiteltua istumaan jäämistä, luoksetuloa ja hyppyä mutta vähän eri tavalla välillä.
Kiitos suuresti Leena Välimäelle näistä hyvistä vinkeistä jälleen kerran ! Uudella innolla treenailemaan..