PENTUKURSSI 3 - 7 kk:n ikäisille pennuille

Järj. Turun Käyttökoirakerho ry

Kurssin kesto 5 iltaa, aloitus ti 29.8. klo 18:00
Mukaan mahtuu max. 6 pentua.

Kurssilla käydään läpi jokaisen koiran perusopit, kuten lisää malttia, kontakti, hihnassa kauniisti kulkeminen, luoksetulo.
Opettelemme positiivisen vahvistamisen keinoin myös istumista, maahanmenoa ja seuraamista.

Tiistai 29.8.06

Tänään oli ensimmäinen pentukurssi Tkk:n kentällä. Mukana kuusi koiraa. Tällä kertaa ei vielä tehty koirien kanssa mitään vaan saatiin pino monisteita luettavaksi/opiskeltavaksi ja juteltiin sekä suunniteltiin tulevia tunteja. Mukana ainakin saksanpaimenkoira, dobermann, belgi, briard ja mitteli..eli muut ovat taas vähän erityyppisiä koiria kun meikäläisten mutta sehän ei haittaa (kun ei anna haitata). Jaja istui sylissä koko puolitoista tuntia, pöydälle nostettiin pullaa ja keksiä mutta näistä ei ollut tietääkseenkään kun ei ole koskaan pöydältä mitään saanut..Rauhallisesti oli koko ajan ja sylissä vielä mikä on jo lähes ihme vaikka kuumakin varmasti oli välillä läähätyksestä päätellen:) Lopuksi Suvi leikki kentällä hetken, jotta tulisi kiva kokemus tästäkin käynnistä Jajalle

Tiistai 5.9.06

Tänään toinen pentukurssi Suvilla ja Jajalla Haunisissa. Paikalla kaikki kuusi pentua. Aluksi otettiin pieniä pätkiä seuraamista ja leikkiä päälle. Tämän enempää en ollutkaan tällä kertaa koulutusta seuraamassa vaan tein Piksun kanssa metsäkävelyn. 

Lopuksi pentukurssilaiset siirtyivät metsikön puolelle ja päästivät pennut vapaaksi. Tarkoitus oli antaa pentujen leikkiä keskenään ja välillä niitä kutsuttiin tulemaan luokse. Jajaa ei kuulemma näyttänyt nämä uudet isot kaverit kiinnostavan vaan tutkaili maastoa omaan tahtiin tai pyöri siinä Suvin lähettyvillä ja tuli aina kutsusta luokse. Oli kiva kyllä huomata, että vaikka Jaja tuntuu olevan tosi kiinnostunut toisista koirista, enemmän kuin ihmisistä, niin ei näköjään kuitenkaan niistäkään ole yli innostunut.

Tiistai 12.9.06

Kuskasin Suvin Jajan kanssa Haunisiin pentutreeneihin. Tiistaisin kentällä harjoittelee kilpailevia ryhmiä ja olihan siellä vipinää. Doobermanneja, saksanpaimenkoiria, yksi bordercollie ja tietysti belgejä vilisteli kentällä. Mahtuivat nämä pennutkin vielä samalle kentälle. Viereisella palvelukoirayhd. kentällä harjoiteltiin suojelua saksanpaimenkoiran kanssa - meteli oli aikamoinen. Pennut treenasivat vuorotellen luoksetuloa muutamia kertoja aina yksi koira kerrallaan ja muut odottelivat autossa. Itse olin Jajan kanssa kentän reunalla, joten sitä ei autoon tarvinut nyt yhtään laittaa. Rauhallisesti odotteli ja katseli muiden touhuja. Tällä kertaa harjoitus oli toko-liikkeen omainen ja käskynä käytettiin "tänne" jota ei olla vielä harjoiteltukkaan. Opettaja piti kiinni remmistä ja Suvi juoksi kauemmas. Ensin kun Suvi huusi "tänne" jäi Jaja vain makaamaan ja katsoi ihmetellen, että mikä juttu tämä nyt mahtaa olla ja mitäköhän pitäisi tehdä? Muutaman huudon jälkeen lähtikin ja vauhdilla Suvin luokse. Ottivat vielä pari kertaa ja nyt vauhdilla ja pysähtyi aivan Suvin eteen istumaan -  ihan oikeaan paikkaan. Porukka vähän naureskelikin kun tämä liike näytti sujuvan aivan mallikkaasti vaikka ei siis olla yhtään näin harjoiteltukkaan ennen. Lopuksi otettiin kaikki pennut yhtä aikaa ja jokainen harjoitteli itsekseen luoksetuloa, sen verran mitä remmi antoi myöten. Eli koira istumaan, pari askelta sen eteen ja käsky "tänne". Samalla tuli vähän paikallaolo harjoitustakin. Opettaja tuli lopuksi juttelemaan, että ollaanko ajateltu tokoa Jajan kanssa harrastaa koska se vaikuttaisi aika hyvältä siihen. Ei ole mikään häslä ja tekee liikkeet tarkasti.. No niinpä niin, siinäpä on Suvilla miettimistä, että mitä alkaa harrastamaan ja mitä ei:)

Tiistai 19.9.06

Ennen lähtöämme Viivi-mäykky vieraili pihallamme formuloimassa Jajan kanssa, joten olipa neitimme aika väsynyt treeneissä Suvin kanssa. Paikalla oli vain kolme pentua. Sivulla kulkemista kontaktilla pieniä pätkiä (ei nyt suorastaan seuraamista). Luoksetuloa harjoiteltiin myös. Mitä pidempi matka niin sen vauhdikkaampi vauhti tietysti. Leikkimistä välillä ja pujottelua toisten ollessa kontaktissa. Vähän myös istumista eri tilanteissa (sivulla, edessä,) ja sehän on jo aika hyvin hallussa (liikkeestä pysähtymistä pitänee harjoitella). Kovin rauhallinen oli meidän neitokainen ja sitä "opettajakin" taas ihmetteli, että ovatko kaikki mittelit samanmoisia....no tuskin sentään - kai ? Oli vaan aika väsynyt ja harjoitusten välissä otti aina rennosti makoilemalla vaikka innokkaasti aina lähti uutta harjoitustakin tekemään.. Mikään häslä ei tämä tyttö kyllä ole ja sehän on vain hyvä !

Tiistai 26.9.06

Huomattiin Jajalla alkaneen juoksut lauantaina, joten ei voitu viimeiseen koulutukseen osallistua.

 

paluu