| KISAT/TULOKSET |
| TOKO-LIIKKEET |
Jajahan on Suvin koira mutta minä "valtasin" itselleni toko-puolen kokonaisuudessaan. Se on ollut hyvä pohja myös kaikkeen Suvin harrasteluihin Jajan kanssa. Itsekseni aloittelin pientä leikkitokoilua jo ihan pennusta asti. Tkk:n arkitottistreenit jäivätkin vain kahteen kertaan sitten alkoi Jajalla juoksut. Johanna Tammialan arikitottis alkoi 16.4.07. Tavoitteellinen tottelevaisuus aloitetaan 19.5.07. Käyty ollaan myös muilla tokokursseilla. Missään säännöllisissä treeneissä emme sitten olekkaan olleet vaan kurssien lisäksi itsekseen sekä eri porukoissa treenailtu. Talvisin olemme pitäneet lähinnä taukoa. Tämä kun ei ole meille kuitenkaan NIIN vakava asia:)
Harjoitusta koiran toko-kouluttamiseen olen saanut Piksu-dallumme
myötä. Aina on kiva oppia lisää eikä koskaan
ole valmis.. Kaikki koirat ovat erilaisia eikä voi
tietää mikä neuvo/ohje toimii mihinkin koiraan.
Ainoastaan kokeilemalla voi tietää. Rauhallisuus
pitää säilyttää eikä huonotuulisena
kannata treenata yhtään..
Kaiken kaikkiaan Jaja on ollut paljonkin "helpommin" koulutettava kuin dallupoikamme aikoinaan. Miellyttämishalun
puute, vahva matsoileva uros - ei ole ollut kaikista helpoin
yhdistelmä aloitella koiran koulutuksen harjoitteleminen. Ja
tämä teki myös omat vaikeuden virallisen kisailun aloittamiseen. Siksi vasta
-06 uskalsin lähteä viralliseen kisaan
Piksun (3 v.) kanssa ja saatiinkin kolmannesta ja neljännestä kisasta
ykköstulokset. (Näiden
lisäksi kävi isäntä yhden kisan.) Valitettavasti epilepsialääkityksen
myötä loppuvat kisaamiset Piksun osalta uusien doping-sääntöjen vuoksi. Siten harmiksemme kisaaminen tuli aloitettua ja lopetettua tähän
2006 kesään ja se viimeinen ykköstulos eli TK 1. jää vain haaveeksi.
Jajalla on ollut miellyttämishalua ja
tekemisen intoa enemmän. Se kummasti helpottaa oppimista.
Vaikkakin Piksun kanssa on ollut kiva treenailla ja on myös
oppinut tosi nopeasti, mutta se miten sitten on viitsinyt liikkeitä
opittuaan tehdä onkin toinen juttu. Jajan kanssa on ollut paljon helpompi lähteä yleensäkkin liikenteeseen.
Tällä hetkellä ainakin (ja yhä edelleen) vaikuttaa että intoa ei tule
puuttumaan - ei Jajalta varsinkaan. Katsotaan miten tässä käy :)
Vaikka tokoilu kiinnostaa minua eniten niin Jajalle se ei ole pääharrastus. Touhutaan sen puitteissä mitä Suvin ja Jajan yhteisiltä harrasteilta jää aikaa...