16.6.08 Tiistai

Eilen pentuset sitten lähtivät. Jaja otti tosi hyvin, itsestä ei ihan samaa voi sanoa - itkuhan siinä tuli. Mia on kuitenkin pitänyt yhteyttä ja kertonut pentusten sopeutumisesta.. Kyllä se siitä....Tiesinkin, ettei tämä ole se mun juttuni tästä hommasta. Meille kaikki koiruudet ovat tulleet jäädäkseen ja luopuminen näinkin lyhyen ajan jälkeen tuntuu tosi pahalta vaikka se koko ajan olikin tiedossa. Mutta hyvää matkaa pikkuiset....ja pentutapaamista jo suunnitellaan !

15.6.08 Sunnuntai

Tänään näyttely Forssassa Pörrin kanssa. Sen verran tuli shoppailtua, että jokainen pentunen saa pikku-pyyheliinan lisäksi kaksi lelua omaan kotiinsa vietäväksi..

Iltasella ajeltiin moikkaamaan Suvia, joka on nyt viikon riparilla isosena. Otettiin pentuset autoharjoitteluksi mukaan. Vähän huono ajoitus kun heti nukkumisen jälkeen pistettiin boxiin kun olisi virtaa ollut kunnon formulointiinkin. Tyttönen pitikin jonkunmoista ääntä menomatkalla. Pojat olivat hiljaa. Pääsi Suvikin vielä moikkaamaan pentuset ennen kuin maailmalle lähtevät. Paluumatkalla syötin nappuloita ja nyt olivat tyttö ja Radulf-poika hiljaa ja keskittyivät maiskuttelemaan pipanoita. Kun Raikas-poika piti vähän väliä omaa konserttiiaan. Kotiin tultuamme päästettiin pentuset vielä pihalle ja siellä vierähtikin taas aika tovi ennen kuin sisälle tultiin. Viimeinen matotahna annettiin myös. Toisen satsin syövät sitten vielä kasvattajalla.

12.6.08 Torstai 

Ja aika rientää…Ollaan vähän viestejä kasvattajan kanssa vaihdeltu kun en ole ihan varma syövätkö pentuset tarpeeksi omaa papanaansa vai viekö kuitenkin tisumaito edelleen voiton.. Pihallakin välillä tarraavat imukuppimaisesti Jajan tisuihin. Siinä Jaja sitten hetken on paikoillaan kunnes lähtee hiippailemaan eteenpäin sillä seurauksella, että pentuset raahautuvat kukin mitenkin edelleen tisuissa kiinni - kunnes kuuluu maiskahtavat äänet kun ote irtoaa.. Voi Jaja parkaa - tisut taitavat venyä aika tavalla tuossa touhussa. Kovasti ei kuitenkaan ole vielä komentanut mutta lähtee vain pikkuhiljaa paikalta.. Tänään onkin ensimmäinen päivä kun laitettiin portti keittiön oveen, joten nyt ei Jaja pääse syöttämään ainakaan päivällä. En kyllä ole varma onko nytkään syöttänyt. Öisin nukkuu meidän sängyn alla eikä ainakaan käy imettämässä pentusia..  Laitoin myös lautasellisen pipanoita pennuille, nyt ei Jajakaan pääse niitä itse syömään.. Niin kuin se yleensä yrittää jos ei itse ole asiaa vahtimassa. Eivät tosin pennutkaan olleet siitä paljoa itsekkään syöneet. Eli pari tisutusta sallitaan vielä päivittäin mutta viikonloppuna sitten enää yksi ja sitten ei enää yhtään. Olisi jo pentusten aika siirtyä ihan omaan ruokaansa… Eiköhän se tästä.. 

Tiistaina käväisi kiva lauma naisia pentuja palluttamassa…Jonkun aikaa siinä jaksoivat hereillä olla - siis pennut:) Harmikseni ei päästy pihalle kun vettä tuli kaatamalla. Siellähän olisi enempi nähtävää miten pentuset viilettävät ja touhuilevat. Jajakin ihan kivasti suhtautui vieraisiin jälleen.. ensin käy kaikki kuitenkin läpi kuin tarkistaakseen turvallisuuden ja sen jälkeen jää makoilemaan johonkin lähettyville. Tällöin pentuja voi vapaasti pallutella.. 

Eilen oli ensimmäinen autoharjoitus pentusilla. Eli pennut boxiin ja autoon. Auto oli hetken käynnissä ja sitten nostin boxin pihalle, josta pääsivät kirmailemaan pitkin pihaa.. Ei mitään mekkalaa autossa tullut – mahtoivatko edes tajuta koko hommaa… Harjoitukset kuitenkin jatkuvat, auto kun ei vielä edes liikkunut. Pikkuhiljaa tätäkin jatketaan.. Vaikka kohta loppuu pentusten aika meillä kun jo maanantaina kasvattaja hakee pikkulauman meiltä. Sitten on vuorossa eläinlääkäri ja pikkuhiljaa sitten siirtyvät omiin koteihinsa kunhan kasvattaja toteaa kaiken olevan kunnossa, esim. että syövät kunnolla yms.. Aika menee kyllä ihan hurjaa vauhtia. Juurihan ne vasta syntyivät – pienet palleroiset:)

Tänäänkin käväisi pentuja katsomassa ystävä, jolla on kahden koiran lisäksi myös hevonen...

8.6.08 Sunnuntai

Olen touhuillut pentusten kanssa. Ovatkin jo aika paljon hereillä. Lisäruoka maittaa vaihtelevasti. Ollaan koitettu neljästi sitä tarjota mutta välillä kelpaa ja välilllä ei. Ulkoilun määrääkin ollaan lisätty. Tykkäävätkin siellä painella. Pitää olla jo itsekkin tarkkana ettei kukaan häviä mihinkään kun saavat aikamoisia spurtteja kuka minnekkin. Hienosti pentuset sisälläkin osaavat tehdä hätänsä paperille. Eli matot pois lattialta ja johonkin paperia..kyllä ne aika hyvin sinne hätänsä tähtäävät:) Myös ulos tekevät hätänsä. Sisäsiisteys-harjoitukset siis hyvällä mallilla. Ja kuten kaikki tietävätkin hädät tulee aika varmasti aina nukkumisten, syömisten ja leikkimisten jälkeen...Torua ei tietysti saa vaikka ne sitten vääräänkin paikkaan osuvat mutta kehuja ei tarvi säästellä kun oikeaan paikkaan asiansa tekevät - pikkuhiljaa.

 Joka viikko tuntuu pentujen luonteissakin tapahtuvan.. Tyttö Rauha, toisinaan oikea energiapakkaus ja selättää pojatkin mennen tullen. Toisinaan taas tapittaa niin ihanasti suoraan silmiin – kontakti jo hienosti aluillaan:) Uros 1. Radulf tuntuu vähän tasaantuneen eikä ihan riiviöltä enää vaikutakkaan. Ihana pieni palleroinen – oikea nallukka:) Se rauhallisemmalta vaikuttanut uros 2 – Raikas, ei ole kyllä enää rauhallinen lainkaan. Oikea hulivili siitä on kehkeytynyt, pieni terhakka poitsun alku! Kaikki pentuset ovat kyllä niin ihania. Tepastelevat, kirmailevat, painivat, ärisevät aikansa. Sitten väsähtävät kuka mihinkin, ulkona tai sisällä.. Olenkin yleensä aina odottanut kunnes väsähtävät ja sitten vasta siirtänyt takaisin pentuaitaukseen, jossa jatkavat uniaan. Toivottavasti tottuvat rauhoittumaan ja rentoutumaan luottavaisesti unille kukin sitten tahoillaan omissa kodeissaankin.  Kuljetusboxi oli viikon verran Pörrin matkassa ja eilen jälleen sitä testattiin. Nyt olikin aika kiirus laatikosta pois maailmaa tutkimaan..eli boxiharjoituksia jatketaan taas tästä eteenpäin..

3.6.08 Tiistai

Eilen kävivät poikapentujen tulevat perheet. Kaikki pennut on nyt varatut. Eipä voi muuta toivoa kuin että olisivat turvallisia, kärsivällisiä, pitkäjänteisiä, johdonmukaisia, ymmärtäväisiä, iloisia ja helläkätisiä koteja ja että jaksavat tulevien koiruuksiensa kanssa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.. Ja että näyttelyissä ja mahdollisesti muuallakin törmäiltäisiin jatkossakin. 

31.5.08 Lauantai

Aamulla herättiinkin kovaan meteliin kun kaikki pentuset huutelivat pentuaitauksesta pois pääsemiseksi. Heti myös hiljenivät kun nostettiin sieltä tutkimusmatkalle. Päiväruoan jälkeen boxiin ja pihalle. Sinne tulivat hienosti myös hädät.. Rytmi alkaa muokkautumaan. Ensin ruoka, sitten pihalle jonne hädät tehdään....Paljon ollaan pihalla oltu pentustenkin kanssa. Hienosti ne siellä tepastelee. Välillä huilataan, sitten pientä maito tissuttelua ja taas mennään.. Naapurissa leikataan ruohoa, autot huristelevat ja ihmisten pulinaa yms. tottuvat näihin ääniin samalla kuin itsestään.. Tarkoitus on ostaa jokaiselle pentuselle oma pieni pyyheliina, jota pidetään meidän boxissa, jolloin siihen tarttuu tuttuja tuoksuja. Se on sitten helppo siirtää jokaisen omaan boxiin kotimatkan ajaksi. On sitten vähän tutumpaa/helpompaa lähteä uuteen kotiin (tai ainakin minulle helpompaa ajatella niin)...Enää kolmisen viikkoa......

Luonteista vähän tällä hetkellä. 

Rauha-Rinsessasta on tullutkin hieno neiti. Selvästi tytön piirteitä näihin kahteen urokseen verratessa. Eikä "paksukaisesta" ole enää tietoakaan. Vauhtia riittää mutta pientä harkitsevuuttakin näyttää löytyvän. Välillä istuu paikoillaan kuin miettien mitä tehdä...toisinaan vaanitaan velipoikia ja hyökätään kimppuun. Vaikuttaa tällä hetkellä hiljaisemmalta, tarkoittaen ettei murise tai muutoin ääntele velipoikien tahtiin. Virtaa kyllä löytyy vaikuttamatta kuitenkaan häsläriltä.

Uros 1. Radulf-Riiviö on vähän rauhoittunut tai lähinnä veljesten vauhti on tasaantunut. Riiviö on tallella edelleen ja ääntä tästä pojasta löytyy, eikä ihan sylikoiraa välttämättä tästä energiapakkauksesta tule koska liikkumaan ja menemään on kiire. Väsyneenä kyllä sitten sylissäkin viihtyy..Tämä poika syö parhaiten lisäruokaa ja onkin tällä hetkellä pentueen suurin.

Uros 2. Raikas-Raikulipoika joka tuntui kaikista rauhallisemmalta koska lähti viimeisenä kunnolla liikkeelle. Siinä vaiheessa siitä ei oikein kuvia saanut kun se lähinnä makoili.. Nyt on tämä puoli mennyt ihan päälaelleen. Tällä hetkellä siitä ei saa kunnon kuvia kun se ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Hyppii paikoillaankin ja kääntyy melkein tasajaloin ympäri. Juoksentelee, kiipeilee yms. On silti varsinainen pusupoika ja tykkää tulla lähelle. Ääntäkin pitää muttei ole läheskään joukon äänekkäin. 

28.5.08 Keskiviikko

Maanantaina lisättiin pieniä maistipaloja pentupipanaa pentujen ruokaan. Tosi vähän kyllä syövät mutta ilmeisesti tarpeeksi kuitenkin. Olen yrittänyt kuvata poika 2. mutta miten voikaan olla vaikeaa.. Ei pysy paikoillaan, tekee äkkiliikahduksia, juoksee kohta, ei katso kameraan...Toisista olenkin saanut jonkunlaisia otoksia  ihan vahingossa mutta yritän nyt erityisesti saada tästäkin poitsusta edes jotain.. Vielä en ole onnistunut..

26.5.08 Maanantai

Pentuset kehittyvät huimaa vauhtia.. Hampaat alkavat tunkea esiin. Poika 2. on myös päässyt vauhtiin toisten mukaan. Eilen ulkoilussa se jaksoi kaikista kauimmin painella. Sain pienen videopätkäkin kun pojat leikkivät (kiusasivat) Pörriä. Yht.äkkiä harmaa poika väsähti ja suunnisti vikkelästi boxille. Kiipesi sisään ja unta kalloon. Myös tyttö teki saman jutun. Kun väsähti niin meni boxiin. Poika 2:lla virtaa riitti eikä meinanut lainkaan väsähtää.. Ihana ! Katsotaan joskos saisin muutaman filminpätkän kuva-sivuille jossain vaiheessa. Nyt laitoin ensimmäiset ulkoilukuvat..

Kasvattaja ilmoitti pentusten viralliset nimet jotka on myös päivitetty Jajan pentu-palstalle.. Harmaa poika on nyt myös varattu. Vapaana enää vaaleampi poitsu.

24.5.08 Lauantai

Kyllähän se toinenkin matolääkkeen antaminen torstaina sujui ihan hyvin. Vellu piti pentuja sylissä ja minä ruuttasin ainetta suuhun.. Lisäruokakin on maistunut edelleen hyvin muille mutta uros 2. on näyttänyt tuittupäisen puolensa. Tätä poikaa kiinnostaa edelleen eniten tisumaito ja kun lisäruoka tarjotaan niin jopas löytyy ääntä ja sätkijää sylin täydeltä – että muka hiljainen poika:) Vain pientä maistamista on ollut enkä ole kovasti väkisin sitten tyrkyttänytkään. Pikkuhiljaa...Tyttönen juoksentelee jo vauhdikkaasti – siihen vauhtiin eivät pojat vielä yllä. 

Tänään onkin ollut lämmin ja aurinkoinen päivä. Vellu leikkasi nurmikonkin lyhyeksi eilen... Joten tänään sitten uskallettiin ottaa pentusetkin hetkeksi pihalle tutustumaan.. Kuljetusboxi pentuhäkkiin ja sinne laitettiin kaikki pentuset. Pihalla sitten avattiin boxin ovi ja katseltiin, että kuka sieltä rohkenee ensimmäisenä ulos tulla.. Jaja oli myös tarkkana suojelemassa pentusten ensikohtaamista ulkomaailmaan. Kuten Pörri-tätikin (joka tosin livahti itse boxiin kun pentuset sieltä pois tulivat..) Eikä kestänyt kauan kun tyttönen putkahti ensimmäisenä vauhdikkaasti laatikosta tutkimusmatkalle. Rohkea ja utelias pikkuinen. Yllättäin viimeisenä pentulaatikkoon jäi harmaa poika. Muut olivat jo hetken tutkineet uteliaana ”maailmaa” kun tämä rohkeimmalta tuntunut poitsu vielä mietiskeli boxissaan että tullakko vaiko eikö? Mutta kun sieltä tuli niin rohkeasti sitten nurmea tutkiskelikin. Ei tosin ihan hiljaisesti mutta se saattoi johtua siitäkin, että pojalla oli isompi hätä.. Eikä kestänyt kauan kun alkoi vääntämään torttua pihalle...taitava poika ! 

Kun pennut alkoivat väsähtää laitettiin ne takaisin boxiin ja kuljetettiin sisälle. Pentuaitaukseen boxi, josta otin luukun otin kokonaan pois. Siellä nämä pienet reporankoina jatkoivat uniaan. Ei mitään hoppua kellään sieltä pois ja lopulta Jajakin meni sinne. Vähän ahtaalta se kyllä vaikutti mutta sopu sijaa antoi. Hienosti siellä sujui jopa imettäminen. Kuvia laitan näistä ihan oman koosteen ehkä huomenissa..

Selvästi ovat pennut ihan muutamana päivänä kehittyneet. Tasapaino on tällä hetkellä parhain tytöllä eikä se paljon kävelyaskelia ole sen koommin ottanutkaan. Juosten ja hypellen mennään paikasta toiseen. Myös pientä haukkumis- ja murinaharjoituksia ollemme kuulleet. Hauskasia ovat ja kokoajan vaan hauskasemmiksi muuttuvat, miten voi ollakkaan tuommoisia!!

21.5.08 Keskiviikko

Maanantainen matolääke upposi hyvin pentuihin..oman osansa asiaan teki tietysti kasvattajan kokemus. Seuraava lääkitys annetaankin itse ja sehän voikin olla sitten jo toisenlainen koettelemus:)…. 

Ensimmäinen lisäruokakin annettiin samaisena iltana kasvattajan ohjeiden ja seurannan alla. Mia varoittelikin, että ensimmäiset kerrat voivat olla pennuille vain pientä maistelua ja ihmettelyä mutta kyllä se siitä muutamassa päivässä… No pentuihin upposi pöperöä oikeinkin hienosti. Tyttö sai ensimmäisenä. Kun pohja astiasta näkyi piti vaihtaa pojat syömään. Ja kyllähän niillekkin maistui - hienoa.  Oman osansa asiaan teki tietysti se, ettei Jaja ollut ihan just syöttänyt vaan oli pitkähköllä lenkillä isännän kanssa.. Ja ehdittiin ruoka syöttää lähes kokonaan ennen Jajan paluuta. Tiistaina annettiin vielä kerta ja tänään sitten jatketaan kahdella lisäruokinnalla.

 Yhä pentuset nukkuvat paljon mutta hereillä ollessaan jaksavat jo hetken touhuilla. Ja silloin yleensä pääsevätkin esim. olohuoneen lattialle touhuilemaan. Erityisen vilkkaalta vintiöltä vaikuttaa tummempi poika. Se ei ole mitenkään äänetön eikä kovinkaan rauhallinen tapaus.. Virtaa tuntuu riittävän selvästi enempi kuin kahdella muulla. Tänään aamusellakin isäntä kertoi sen pistäneen muita sisaruksiaan ihan kaksi-nolla, jo ennen kuin itse heräsinkään. Aamulla annoin pöperöä, jonka jälkeen kävivät vielä maistelemassa Jajalta maitoa. Siihen sitten nukahtivat tyttö ja vaaleampi poika. Mutta tämä yksi vauhtiveikko huuteli aitauksen reunalla virkeänä kuin mikäkin. Nostin se syliini josta vängertäen lattialle. Ja lähtikin vauhdilla painelemaan pitkin lattiaa.. Eikä edes mitenkään äänettömästi.. Aikansa siinä istuskelin pentusen kanssa ja katselin sen huvittavaa touhuilua ja ääntelyä. Ja kyllähän se uni sitten tällekkin tuli kun aitaukseen takaisin nostin. On se kyllä riiviötapaus – tosi ihana:) Toisena energian suhteen tulee tyttö, joka reippaasti jo mennä viipertää. Vaaleampi poika on selvästi näitä kahta rauhallisempi. Lattialla ollessakin voi kiivetä syliin ja huilata sitten siinä. Kyllähän tämäkin poika virkeänä touhuilee mutta on selvästi pienempi ääninen kuin velipoika.

Voi että, miten ne voivatkaan olla niin ihania. Aikakin lentää kuin siivillä. Siis ihan liian nopeasti. Joudummeko juhannuksen jälkeen näistä jo luopumaan? Niin tämähän onkin se melkein suurin syy miksen olisi halunut pentusia kotona hoidella. Nyt jo on kova huoli minkämoisiin koteihin pääsevätkään. Tyttö on menossa harrastavaan kotiin perheenjäseneksi siltä osin voidaan olla huolettomampia. Mutta entäs pojat? Vielä ei tiedetä. Kovasti haluttaisi pitää ne tässä jossain lähellä. Varma hoitopaikka taattu ja mieluusti kuskattaisiin näyttelyreissujakin samalla kun itsekkin ollaan niihin menossa. Innokkaita handlaajiakin olisi jo valmiina…Niin ja kiinnostuksen mukaan olisi myös pientä TOKO-treeniäkin tarjolla. Voi pojat :)

18.5.08 Sunnuntai

 Iltasella isäntä laajensi jo pentulaatikkoakin, jotta pääsevät vähän paremmin liikkumaan. Ja varsinkin kun huomattiin, että pentuset tekevät jo hätiäänkin. On sitten nukkumatila ja muutila erikseen.. vaikka kyllähän niitä pikku lätäköitä näyttää tulevan mihin sattuu...nyt alkaa isompi siivous meidänkin puolelta. Paljon pentusia pidetään jo sylissä ja olohuoneessakin kun heräksissä ovat. Suurimmaksi osaksi kuitenkin vielä nukkuvat. Lisäruokaa eivät vieläkään saa. Kasvattaja Mia tulee huomenna antamaan pennuille matokuuriin. Saa sitten nähdä miten pentusille moinen tökötti maistuu.. Ja samalla katsotaan joskos pikkuhiljaa alkaisi lisäruokintakin. Tuleehan pennuille huomenna jo kolme viikkoa ikää. 

16.5.08 Perjantai

Pennut kehittyvät jo silmissä.. Silmät avautuivat kaikilla kahteen viikkon mennessä eli maanantaina oli kaikilla jo silmät näkyvissä. Nyt opettelevat kovasti kävelemään. Tyttö onkin siinä jo kohtuullisen taitava vaikka mätkähdyksiä usein vielä tuleekin. Vaikka ensin ajateltiin tytön viimeisenä yrittävän kävelyä ison pullean vatsansa kanssa. Toisin kävi - se on niin sinnikäs neitokaineni:) On niitä kyllä hauska seurata. Maanantaina kävi sisko pentuja katsomassa ja eilen käväisi velipoika vaimonsa kanssa..Toinen veli kävi jo sunnuntaina perheineen samalla kun palauttivat Veeran Zoolandia reissulta. Myös muksujen kavereita on piipahdellut sekä tänään mamma, joka haki Veeran somerolle.. Eli vipinää alkaa olemaan. Hienosti Jaja on suhtautunut. Normaali tervetulohaukut käy ovella ja sitten rauhoitutaan. Jaja osallistuu jo kaikkiin normaalilenkkeihin ja ruoka maittaa... Kaikki mitä tarjotaan menee viimeiseen murenaan, jopa pelkät pentupipanat. Ruokaakin tarjotaan nyt kolmasti päivässä. Paino on kuitenkin vielä lähtöpainoa alempi, joten syököön. Välillä jopa Pörrinkin lautaselta jos sinne on jotain sattunut jäämään. Minkäänlaisesta nirppanokasta ei tietoakaan. 

11.5.08 Sunnuntai

Pennut jaksavat hyvin. Kuten myös Jaja. Perjantaina iltasella poistettiin keittiön ovelta portti. Hienosti Pörrikin pentuihin suhtautuu ja Jajalle näyttää olevan vain tärkeää ettei pentulaatikkoon Pörrilla ole asiaa. Ja hienosti Pörri asian on ymmärtänytkin. Muuten ei Pörrin läsnäolo mitenkään vaivaa. Pörrin on saanut niitä jo pusutellakkin. Niin hellästi sekin pentuihin suhtautuu:) Jaja ottaa jo paljon rennommin pentujen kanssa ja viihtyy hetkittäin pihallakin. Tietysti ensimmäiseksi sisälle tullessa mennään tarkistamaan pentujen tilanne. Nukkuvat kuitenkin vielä aika paljon. Jaja jo kovasti haasteita pennuilleen virittelee. Järjestää pentulaatikkoa siihen uskoon että sieltä löytyy seinämiä ja onkaloita. Välillä kellahdetaan ihan koppakuoriaiseksi johonkin koloon ja hienosti sieltä vaan selviydytään itse pois.. Tummemmalla pojalla avautuivat silmät ensimmäisenä. Myös tytöllä alkaa silmät avautumaan. Toisella pojalla ei ihan vielä. Nyt kun kaksi viikkoa täyttyy huomenna niin on tässä jo alkanut vähän muksujen kavereita ja muitakin tuttuja piipahtamaan pentuja katsomassa. Pennut olivat lauantaina olohuoneen lattialla ja siinä Jajakin köllötteli vatsa pystyssä muun hulinan ympäröimänä. Pörri vieressä myöskin. Ovat ne kyllä ihania - kaikki !

6.5.08 Tiistai

Eilen pennuille tuli ensimmäinen viikko täyteen! Painoakin tullut kivasti jokaiselle 20-45 g päivästä riippuen. Tytöllä menee kohta 400 g rikki ja pojat kirivät hienosti. Tänä aamuna halusi Jajakin lähteä lenkille yhdessä Pörrin kanssa. Hienosti pennut sen aikaa pärjäsivät. Jäivät nukkumaan ja nukkuivat vielä Jajan palatessakin. Mikäs siinä kölliessä masut täynnä maitoa:) Silmät on vielä kiinni jokaisella. Niiden avautuminen onkin seuraavaksi vuorossa. Sitten alkaa näkymään ihan uusi maailma pikkuisille. 

3.5.08 Lauantai

Pentuset jaksavat hyvin. Painoa tulee reippaasti päivä päivältä. Tänään pentuset ovat 5 vrk ikäisiä ja Jajakin on uskaltanut hetkittäin vähän rennommin piipahtamaan pihalla. Kunnes taas suuri hätä ajaa pentusten luokse. Olen nyt tehnyt Jajan pennuista ensimmäisen kuvakoosteen omalle palstalleen.

1.5.08 Torstai

Eilen päivällä nukkui pienin pois. Siitä olikin isoin huoli. Nyt keskitytään seurailemaan kolmen tomeran pentusen kasvua. Värit ovat ilmeisesti seuraavat: suurin ja vauhdikkaimmalta vaikuttava tyttö on kermasoopeli, josta voi tulla vähän vaaleampi kuin Jaja. Pojat ovat soopeleita. Tarkempi väri poikien osalta selvinnee sitten kun vielä kasvavat. Toinen ellei kumpikin voivat olla jopa harmaita..

Aamu on sujunut pentuja ihaillessa..on sitä jotenkin ihan halvaantunut eikä osaa tehdä mitään muuta kuin ihailla näitä pieniä "marsuja". Laitan ensimmäisen kuvakoosteen kunhan pentuset ovat 5 vrk. Eihän tässä vielä mitään kummoistakaan luonneanalyysiä voi tehdä mutta selvästi tuo narttu erottuu vauhdikkaammalla liikkumisella. Sehän menee eikä meinaa. Uros 1. on porukan rauhallisin mutta äänekkäin ja uros 2. vilkas pikkuvipeltäjä. Jaja niin rauhallisesti pentujaan hoitelee, eikä hätkyile vaikka ovi eteisessä kolisee. Normaalisti se olisi ekana paikalla tarkistamassa tulijoita. Kiva huomata ettei ainakaan tässä vaiheessa millään tavalla mitään hermoilua siirrä pentuihin. Rauhallisesti mennään....

29.4.08 Tiistai

Ilta: Kaikille pennuille tullut lisää painoa. Eniten sitä on tullut pienimmälle mutta kovin pieni se on silti. Hassun tomera tapaus kuitenkin:) Jajallekkin maistuu ruoka, tosin se syödään pentulaatikossa. Pisullakin käydään väkisin kantamalla kun ei millään malttaisi jättää pentusiaan siksi aikaa. Ja täysillä takaisin hoitamaan pentusiaan. On se kyllä ihmeellistä miten automaattista ja vaistonvaraista tuo pentusten hoitaminen näyttää olevan. Miten ihanaa niitä on vain seurailla ja katsoa Jajan hellää huolenpitoa. Oli kyllä vaikea päivä itsellä tänään töissä.. Huoletti kovastikkin, että miten kotona pärjäilevät. Ja kävihän isäntäkin asiaa kerran tarkistamassa ja päästämässä Jajan sekä Pörrin pisulle. Hyvin näyttää Jajalta kaikki sujuvan, että ei kai sen puolesta syytä huoleen. Mutta kun on kuitenkin..ja nyt vasta tuntuu suuri huoli olevankin - nelinkertainen huoli noista pienistä ötököistä:) Onneksi Jaja näyttää osaavan homman. Meidän ihana palleromme:)

Aamu-pikapäivitys: Eilen itasella klo 19.40-20.10 syntyi neljä pentua. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Viimeksi syntynyt tyttö on vaan kovin pieni.. Jaja hoiti synnytyksen rauhallisella ja varmalla tyylillään. Meitä kun alkoi jo epäilyttää, että oliko se synnytys sittenkään alkanut..Tosi hieno ja huolehtivainen äiti meillä:) 

28.4.08 Maanantai

Kahdelta oksensi limaa ja siitä alkoi myös tasainen vaikkakin hidas lämmön lasku. Yöllä kahdelta alittui 37 astetta. Pesää tehdään ja välillä läähätetään kovastikkin. En sitten uskaltanut lähteä töihin vaan pidän saldovapaan, jotta voin seurata tilannetta. Eiköhän tämän päivän aikana luulisi jotain tapahtuvan..tai edes yöllä..tai..tai.. Kasvattajan kanssa kovasti tekstarit viuhuu ja on hänkin valmiudessa mitä sitten tapahtuukin..... Tällä hetkellä Jaja näyttää nukkuvan rauhallisesti pentulaatikossaan vaikkakin hengittää normaalia raskaammin.