
Vaikea itsearviointi
Journalismi-sivuille kokoan vuosien varrelta erilaisia teemoja.
Yksittäisiä juttuja sivuilla ei ole. Ne löydät YLEn sivuilta, niiden
sivujen arkistointikäytäntöjen mukaisesti. Suosittelen YLE.fi
-etusivun Google-täsmähaussa hakusanaksi "Hakahuhta".
En arvioi itseäni toimittajana, sen saatte te tehdä - päivittäin.
Parhaiten se onnistuu YLE Uutisten nettisivuilta tai YLEn
TV-uutisissa (jälleen lokakuun 2009 alusta alkaen). Linkkejä tuossa
oikeassa reunassa.
Kirjoitan satunnaisesti YLE Uutisten politiikan toimituksen
Lehterillä-blogiin. Linkki myös ohessa.
Television mies- ja naiskuvista kiinnostuneille suosittelen YLEn
sekä saksalaisen, hollantilaisen ja pohjoismaisten
yleisradioyhtiöiden yhteistä Screening Gender -hankkeeseen
tutustumista. Toki hanke on jo vuosikymmenen vanha, mutta teemat
eivät ole vanhentuneet. Hankkeessa oli yhtenä esimerkkinä
uutisjuttuni varusmiespalvelukseen alokkaiksi hakeutuvien naisten lukumääräisestä
vähentymisestä.
"It is a matter of quality," YLE reporter Ari Hakahuhta stresses in an interview for This is my picture. "If you want to make a good story about women in the army, it is essential that you see them moving and acting; and of course you want to hear their side of the story.
Lue koko artikkeli Euroopan yleisradioliiton EBUn
julkaisusta:
Bernadette van Dijk: Screening gender and quality television - Why
is public service broadcasting so slow to reflect social change?,
Diffusion EBU - Spring 2000, s. 34.
Ari Hakahuhta (8.9. 2009, lisäyksiä 12.10. 2009)
Washington ennen presidentinvaaleja 2008
Tämän sivun yläosasta löydät painikkeen "Washington 2008". Sen
takana on raportti (pdf-muodossa, 713 kb) Yhdysvaltain
poliittisesta tilanteesta ennen presidentinvaaleja 2008. Siis
vaalitaistelun syksyltä ennen Barack Obaman valintaa.
Raportti perustuu Politiikan toimittajien opintomatkaan
Washingtoniin syyskuussa 2008.