ESITTELY
.jpg)
LAPSENLAPSENI PASI JA VENLA TAMMIKUUSSA 2008


Olen Raija Hämäläinen, vuonna 1962 syntynyt janakkalalainen koiraihminen. Koirien parissa olen pyörinyt koko ikäni, josta voi osin syyttää vanhempiani, jotka kasvattivat koiria 50 vuotta, kunnes isäni menehtyi. Jo äitini vanhemmat kasvattivat koiria, joten olen kasvattaja jo 3. polvessa. Kennelnimen sain vuonna 1988. Tyttäreni Johanna ja Jenna jatkavat suvun perintöä, Johannan kennelnimi on Demitan ja Jennan on Jemitzan.
Naimisissa olen ollut vuodesta 1979 Jarin kanssa. Lapsia meille on siunaantunut 7: Jani -80, Johanna -83, Jesse -86, Jenna -90, Jatta -91, Janita -93 ja Juulia -96. Elämäämme ilostuttaa neljä lapsenlasta, elokuussa 2006 syntynyt Pasi, marraskuussa 2007 syntynyt Venla ja huhtikuussa 2009 syntynyt Suvi ja kesäkuussa 2009 syntynyt Juha. Kotona lapsista asuu enää Janita ja Juulia.
Aloitin kasvatustyön collieilla ja saksanpaimenkoirilla, mutta lopulta löysin sen rodun, jossa on ne ominaisuudet, jotka ovat sydäntäni lähellä. Landseereista löytyy tottelevaisuutta, ystävällisyyttä, terveyttä ja sopivasti turkkia. Nyt jo "mummuiässä" rakastuin pieniin, mutta pippurisiin tiibetinspanieleihin, jotka ovat valloittaneet koko perheen sydämet.
Kasvatustyössä landseerien parissa olen saavuttanut Vuoden 2008 ja 2009 paras landseerkasvattaja - palkinnon, vuonna 2007 olin sijalla 3.
