
Lasten virret ja hengelliset laulut suomenkielisissä kokoelmissa 1824─1938
ja niiden
vaikutus vuoden 1938 virsikirjaan
”Oi, muistatko vielä sen virren, jota
lapsena laulettiin?”
Pienen lapsen ensimmäinen instrumentti on oma ääni. Lapsi oppii kuuntelemalla ja matkimalla. Itse lauloin tunnistettavasti ensimmäistä virttäni, Suvivirttä, kuunnellessani vuoden ikäisenä koululaisten kevätjuhlaharjoituksia Haukkamäen koulun pihalla Karkkilassa. Musiikin opiskelun aloitin harmonin soitolla. Kansakoulunopettajavanhemmiltani Mertta ja Emil Korhoselta perin kiinnostukseni koululauluihin, kirjallisuuteen, historiaan sekä pyhäkoulun ja seurakunnan toimintaan. Niinpä oli luonnollista, että lähdin opiskelemaan kanttoriksi ja musiikinopettajaksi.
Olen seurannut hengellisten laulujen, erityisesti nuorten laulujen, uudistumista 1960-luvulta lähtien ja lasten laulukulttuurin muuttumista 1970-luvulta lähtien. Innostuin hengellisten laulujen ja virsien lähteiden tutkimiseen 1980-luvun virsikirjauudistuksen myötä. Tehdessäni musiikin kandidaatin tutkintoon (Sibelius-Akatemia 1993) vaadittavaa kirjallista tutkielmaa tutustuin lasten hengellisen laulun kehitykseen Suomessa sadan vuoden ajalta. Työni aihe oli Pyhäkoululaulukirjat 1892─1992. Siitä jatkui kiinnostukseni perehtyä koululaulujen ja lastenlaulujen vaiheisiin.
Lastenlaulua on Suomessa tutkittu lähinnä koululaulukirjojen ja yksittäisten runoilijoiden ja seminaarinlehtorien näkökulmasta. Tämä hymnologiseen tutkimukseen liittyvä kirja on ensimmäinen, joka selvittää lastenvirren kehitystä Suomessa sadan vuoden ajalta sekä pyhäkoululaulukirjojen sisältöä ja koululaulukirjojen hengellistä aineistoa viidenkymmenen vuoden ajalta. Kansakoulun laulunopetuksen kehitys kulkee rinnalla. Lapsille ja koululaisille oli ensimmäisen kerran laajahko osasto vuoden 1938 virsikirjassa. Siihen ei kuitenkaan vielä hyväksytty lauluja Kautta tyynen, vienon yön, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie tai Oi, katsohan lintua oksalla puun. Tämä kirja antaa taustatietoa myös vuoden 1986 virsikirjan virsiin sekä vuoden 1990 Lasten virsi -kirjaan. Suosittelen kirjaa opettajille, kanttoreille sekä kaikille vanhoista lauluista kiinnostuneille.
Tiedustelut ja kirjan tilaukset: riitta.hirvonen@kotikone.fi
puh. 050 4147359
Kirjan hinta 20€ + postitus 4,50€
Kirja on ladattavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5473-0.
Artikkeleita samasta aiheesta seuraavissa julkaisuissa:
”Mistä
syntyi lastenvirsi?”
Virsin, lauluin, psalttarein
Juhlakirja Reijo Pajamon 60-vuotispäivänä 27.9.1998
Toim. Erkki Tuppurainen
Sibelius-Akatemia, Kuopio 1998
ISBN 952-9658-61-3
”Muistatko
vielä sen virren, jota koulussa laulettiin?”
Hymnologian ja liturgiikan seuran vuosikirja. Hymnos 2002
Toim. Reijo Pajamo
Vammala 2003
ISSN 1455-5670
”Kun
koulutyöni alkaa taas”
Koti ja koulu, kasvatuksen perusta
Suomen kouluhistoriallinen seura, vuosikirja 2003 XLI
Toim. Martti T. Kuikka, Antti Lappalainen ja Erkki Merimaa
Saarijärvi 2003
ISSN 0780-7694
”Evakkoperheen
muistoja Haukkamäen koululta”
Vuosisadan koulutarina. Haukkamäen koulu 1899─1999
Toim. Tuure Hasselman ja Kirsti Salmi-Niklander
Helsinki 1999
ISBN 952-91-1338-2