Puhe Herman Malmbergin haudalla 16.7.2004

Puhe Herman Malmbergin hautamuistomerkin paljastustilaisuudessa 16.7.2004 Ylistaron vanhalla hautausmaalla / Herättäjäjuhlat

Turun hiippakunnassa vihittiin 199 vuotta sitten papiksi 25-vuotias eteläpohjalaisnuorukainen Herman Malmberg. Turun piispaksi oli pari vuotta aiemmin tullut myöhempi ensimmäinen arkkipiispamme Jakob Tengström, joka heti piispakautensa alussa pyrki kohottamaan papiston sivistystasoa: ensimmäisenä virkavuotenaan hän oli hylännyt 18 pappiskokelaasta 8 eli yli kolmanneksen.

Herman määrättiin papiksi kotiseudulleen: Ylistaron kappalaisen Nils Nilsinpoika Aejmelaeuksen apulaiseksi. Emäseurakunnan Isonkyrön kirkkoherraksi tuli seuraavana vuonna, 1806, Nilsin serkku Niilo Juhananpoika Aejmelaeus. Hänestä tuli samana vuonna Hermanin suoranainen esimies tämän tultua määrätyksi Isonkyrön pitäjänapulaiseksi. Hermannin työalueena lienee säilynyt Ylistaro, sillä virkataloksi osoitettiin täkäläinen Ookilan pappila. Kappalainen Nils Aejmelaeus nukkui samana vuonna pois.

Hermannin isänpuoleiset isovanhemmat olivat muuttaneet Ruotsista Vaasaan n. 1750. Vuoden 1760 tienoilla he olivat muuttaneet Isoonkyröön, jossa he tosin ehtivät asua yhdessä vain vuoden verran, sillä isoisä Paul Christian kuoli 1761 vasta 35-vuotiaana.  Brita-leski avioitui Isonkyrön nimismiehen Anders Hellmanin kanssa, joka hankki perheelle Iso-Kaukosen talon Ylistarosta. Andersin kuoltua Britan poika Gustaf, Kustaa, tuli talon isännäksi. Brita avioitui vielä kolmannen kerran, nyt Ylistaron kappalaisen kanssa.

Kustaa Malmbergin ensimmäinen puoliso Susanna oli vanhaa eteläpohjalaissukua, ja heillä oli kaksi lasta: Herman ja Susanna. Esikoinen lähti aikuistuessaan opintielle. Hänestä tuli ylioppilas 1799 ja papiksi hänet siis vihittiin 1805. Seuraavana vuoden vappuna hän avioitui esimiehensä Nils Aejmelaeuksen tyttären Elisabet Margarethan kanssa. Nuoren rouvan isä kuoli samana vuonna, mutta seuraavan vuoden helmikuussa esikoisen syntymä toi perheeseen iloa. Poika sai nimensä isoisiensä mukaan; Nils Gustaf. Oli siis vuosi 1807.

Vielä vuosi, ja Ylistaron apupapinkin perhe joutui kohtaamaan maailmanpolitiikan: Napoleon ja Aleksanteri I olivat jakaneet Euroopan, syttyi sota, Suomen sota, joka toi venäläismiehittäjän kolmannen ja viimeisen kerran vuosisadan sisällä Suomeen. Taisteluja käytiin aina Pohjanmaalla asti: Lapualla, Kauhajoella, Alavudella ja Oravaisissa, jossa puolustava armeija koki ratkaisevan tappion.

Alkukesästä 1809 pikkupappilassa elettiin, näin uskon, toiveikasta aikaa: perheeseen odotettiin toista lasta ja sodan jälkeen yhteiskunnallinen ja valtiollinen tilanne oli seestymässä. Mutta sydänkesä toi surun syvimmän: Herman nukkui pois heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Elisabet Margaretha menetti kolme vuotta isänsä kuoleman jälkeen puolisonsa. Esikoinen Nils Gustaf oli vajaan kahden ja puolen vuoden ikäinen. Toinen poika, isäni äidin äidin isän isä, syntyi neljä kuukautta isänsä kuoleman jälkeen ja sai tämän mukaan nimen Herman.

Tänään, 195 vuotta Herman Malmbergin kuoleman jälkeen, me, pitäjänapulainen Herman Malmbergin jälkeläiset ja muu juhlaväki, olemme monilukuisena joukkona kokoontuneet paljastamaan muistomerkin hänen haudallaan.

Viime sunnuntaina vietetyn Apostolien päivän Vanhan testamentin tekstissä on Jumalan lupaus Abrahamille: “Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua”. Jos 29-vuotias Herman olisi kuolinvuoteellaan kuullut omalle kohdalleen sovitettuna tuon lupauksen, hän olisi varmaankin ollut yhtä hämmästynyt kuin Abraham-vanhus. Kuitenkin Hermannin jälkeläisistä on tullut, ei sentään suuri kansa, mutta suuri joukko kuitenkin, ja heidän kauttaan Jumala on siunannut kansaansa niin maassamme kuin muutamin paikoin maamme rajojen ulkopuolellakin.

Mitä siunaus sitten on? Siunaus ei suinkaan ole aina merkinnyt menestystä tämän maailman mittapuun mukaan, vaan se toteutuu toisinaan — ja ehkäpä aidoimmillaan — ahdistusten ja koettelemusten kautta. Sen tiedämme moneen kertaan Herman Malmbergin jälkeläisten elämästä. Nils Gustafin sukuhaaran osalta on jopa kirkkohistoriaa, miten Jumalan armo on kirkastunut muutamien kautta monille. Ja kirkastuu yhä: tämän tilaisuuden päätämme yhdellä tutuimmista virsistä, Wilhelmi Malmivaaran kirjoittamalla virrellä “Oi Herra, jos mä matkamies maan”.

Jumala siis toimii omalla tavallaan. Valitsemansa, suuresti rakastamansa, hän voi viedä ahdinkoon, inhimillisesti katsoen tehdä arvottomiksi, jotta hänen armonsa kirkastuisi. Kuolemankin pimeyden voittaa Hänen valonsa.

Paljastamme Isonkyrön pitäjänapulaisen Herman Malmbergin muistomerkin.